— Kiesuksen veri on mustien syntien peso! — Samassa kaatui hän kuolleena maahan, ja tyhjä kultainen malja vieri helisten pitkin kivistä lattiaa.
Kilvaten riensivät papit sitä ylösnostamaan, mutta kauhukseen huomasivat he, että sen pohja oli puhki — — — eikä siinä sittemmin mikään uusi pohja kestänyt, sillä yksi ihminen oli siitä juonut itsellensä -kuoleman ja anteeksiannon — —
RISTI.
Paljon oli luostareissa ja kirkoissa pyhäinjäännöksiä, joita hartaat munkit rukoilivat aamusta iltaan, ja uskovainen kansa suuteli lasikupuja, joidenka alla nämät pyhät esineet olivat nähtävinä.
Niin tapahtui, että Pyhä isä tahtoi Roomaan kerätä kaikki ne Kristuksen ristin palat, jotka vielä saattoivat mahdollisesti löytyä kirkoissa ja luostareissa. Ja hän antoi julistuksen, että ikuinen autuus tulee sen osaksi, joka tuo Roomaan Kristuksen ristin kappaleen. —
Ja sankat sarjat pappeja ja munkkeja matkusti Roomaa kohti mekkonsa alla palanen ristin puuta. Pyhä isä hymyili ja siunasi lahjoja kantavia alamaisiaan.
Mutta pian kuoli Pyhän isän hymy, sillä ristin palasia tuli liikaa. Hän kävi levottomaksi, sillä Vatikaanin kirkon sakaristo täyttyi kuivista puun kappaleista. Ja hän määräsi kokonaisia munkkikuntia niitä palasia ristiksi sommittelemaan, ja siten syntyi monia kymmeniä ristejä.
Pyhä isä katui koko julistustaan, sillä usko ristinpalasten voimaan oli vaarassa kadota. Mutta hän antoi asettaa kaikki ristit suurelle torille, ja kansa nauroi ristien paljoutta.
Niin saapui Pyhä isä suuren joukkueensa saattamana sille suurelle torille ja julisti, ettei oikea Kristuksen risti enään ole olemassa, ja kansa kalpeni. — Mutta Pyhä isä jatkoi, että näiden ristien suuri voima on ollut siinä, että niille on vihmottu vettä astiasta, josta Kristuksen ruumis pestiin, ja kansa lankesi polvilleen. —
Niin oli kirkon erehtymättömyys pelastettu, ja Pyhä isä iloitsi kardinaaliensa kanssa. Hän aikoi juuri poistua, kun läpi kansanjoukon tiensä raivannut vanhus astui keskelle toria ja huusi korkealla äänellä: