Hurjina silmänsä kiiluivat, vaahto suustansa pursusi, kun hän katseli kuinka ahnaat liekit lipoivat tuvan kuivia perushirsiä. -Komeana roihusi Pitkän-Pienan kokko jouluyössä! — — —
Kirkonkellot alkoivat kumahdella, Pitkä-Piena säpsähti; — he ovat nähneet tekoni! - Hurja riemunsa muuttui kauhuksi, — pois, pois —, ja hän alkoi rajusti juosta järven jäälle. — Kellojen soitto yltyi valtavaksi pauhuksi, ihmiset ajoivat kohti Herran huonetta, soitto kutsui jouluaamun jumalanpalvelukseen. —
* * * * *
Kirkkoon ajava seurue löysi kaukaa järven jäältä miehen ruumiin, jonka tunsivat Pitkäksi-Pienaksi, ja ajaessaan ylös Rannan ahdetta näkivät Rannan pirtin palaneeksi.
Pitkä-Piena oli tukehtunut ankaraan juoksuunsa. — — —
Vaan eipä onnettoman ruumis pysynytkään haudassaan. Haudastaan nousi Pitkän-Pienan luuranko ja asettui seisomaan kirkon eteiseen suureen seinäkomeroon vihkivesimaljan kohdalle, eikä poistunut ei rukouksilla eikä suitsutuksilla. Siinä seisoi Pitkän-Pienan luinen runko seurakuntalaistensa kauhuna siksi, että oli rikkonut joulurauhan surmaamalla kolme viatonta neitoa. —
* * * * *
Vuosikymmeniä on vierryt siitä kun Pitkä-Piena poltti Rannan pirtin; yhä seisoo hänen luurankonsa seinäkomerossaan.
Oli taaskin aikainen jouluaamu. Pappilan lapset heräsivät varhain unestaan ja tahtoivat leikkimällä kuluttaa aikaansa, kunnes kirkkoon lähdetään.
— Kuule Ursula, me tahdomme leikkiä jotain oikein hauskaa —, puhelivat lapset hoitajalleen.