Ursula ryömi pimeässä alttarin juureen ja rukoili:
— Kristuksen tähden armoa hänelle! - Samassa leimahti kirkas liekki ristiinnaulitun edessä, urut soivat pauhaten, ilman täytti pyhä suitsutus, ja hohtavat siivet puhkesivat impien hartioille, vieno tuulen henki väreili temppelissä, ja hohtosiipiset kohosivat kohti korkeutta häipyen katon hämärään.
Ursula palasi eteiseen, kuului kova kolahdus, kirkon ovet sulkeutuivat, ja laatta lattiassa liikahti. Tyhjä oli Pitkän-Pienan komero, tyhjä vihkivesimalja sen edessä. - Avoimesta eteisen ovesta näkyi jouluaamun taivas; vaaleat olivat taivaankannen kiiluvaiset, vaaleat olivat Ursulan posket. —
SCALA SANTA.
Laterani-kirkon edustalla Roomassa tunkeili paljon väkeä. — Scala santa, scala santa oli joka toinen sana odottavien keskustelussa.
Aina Jerusalemista saakka olivat ne laivalla tuodut Roomaan, Pyhän isän mahtavaan Roomaan. Lautaisissa laatikoissa ne olivat tulleet niin, ettei odottava väkijoukko ollut nähnyt vilahdustakaan siitä valkoisesta, hohtavasta marmorikivestä, mutta nyt olivat ne kivilohkareet rakennetut Laterani-kirkkoon, oli niiden vihkitilaisuus, ja kansa odotti levottomana ovien avautumista.
Vihdoinkin, kuin sulkunsa murtanut kevätkoski, tulvehti ihmisjoukko ovesta sisään, mutta vain pieni osa sinne mahtui, ja ulkopuolelle jääneet odottivat jännittyneinä kertomusta siitä mitä siellä sisällä tapahtui. Ja aina vähä väliä kertoi joku ulostuleva munkki odottavalle joukolle ihmeellisiä asioita niistä marmoriportaista, jotka olivat olleet Pilatuksen palatsissa ja joita myöten Kristus oli astunut, kun hän lähti ristinkuolemaan.
Ja eräs munkki kertoi:
— Tuskin olivat ovet avautuneet, kun eräs vaimo alkoi nousta niitä valkoisia portaita. Aluksi tuntui hänen käyntinsä niin helpolta ja kevyeltä, mutta mitä ylemmäksi hän tuli sitä raskaammilta tuntuivat hänen jalkansa, ja kolmannella portaalla ylhäältä lukien kompastui hän, mutta yrittäessään nousta tunsi hän itsensä voimattomaksi ja polvillaan ryömi ne viimeiset askeleet.
Mutta ylös tultuaan kaatui hän hengetönnä valkoiselle marmorilaatalle —, hän oli saanut armon Herran edessä! — — —