Kun Pyhä isä kuuli sauvaihmeestä, kutsui hän sen hurskaan, vaalean nuorukaisen luoksensa ja pyysi nähdä sitä ihmeellistä sauvaa, ja Pyhän isän huone täyttyi kukkivan katajan tuoksulla.
— Pyhä, pyhä on tämän puun tuoksu oleva, sillä Jumalan armo on sinun kädessäsi kukalle puhjennut, palaja kotimaahasi puhdistuneena —, sanoi Pyhä isä ja siunasi polvistuvaa nuorukaista. —
* * * * *
Lunta sataa, suurina tähtinä putoilevat hennot lumihyötyvät. — Lunta sataa, Turun punaiset tiilikatot peittyvät valkoiseen untuvaan. Uupunut matkamies astuu verkalleen pitkin Auran siltaa, kädessään on hänellä katajainen ryhmysauva. — Lunta sataa, kevyet kiteet kimmeltävät hänen keltaisilla kiharoillaan. — —
Hän tulee tuomiokirkon portaiden eteen ja puhelee hiljaa:
— Scala santa, kaikki nousu elämässä kulkee sinua myöten! —
Nöyränä ja pelokkaana lähestyy hän kuoria, jossa harmaaparta pappi messuaa. Pappi tuntee jo kaukaa lähestyvän nuorukaisen ja huutaa: — Pakene Herran pyhästä, sillä vielä veljesi veri hänen hautakivellänsä kukkii! —
Mutta kalpea veljensurmaaja kulkee nöyränä kuorissa olevan veljensä hautakiven luo ja langeten polvillensa rukoilee:
— Herra, minä nousin kerran, älä syökse minua syvyyteen! —
Mutta sauvaan puhkesivat katajaiset kukkivat oksat, ja pienet katajankukat imivät itsensä punaisiksi hautakiven hyytyneestä verestä, ja kalpea nuorukainen lausui: