— Scala santa, raskas on elämässä nousu, scala santa, jokaisen on sinua kuljettava kerran, scala santa, sinä olet jokaisen sielussa! —
Ja veljensurmaajan sieluun palasi uuden elämän kirkas toivo, ja korkean temppelin ilma tuli pyhälle katajan tuoksulle — —
VERIKIVI.
Kopeana astui Herska suureen tupaan, jossa pitkän, yhdestä hongasta veistetyn pöydän ääressä istui joukko meluavia miehiä oluthaarikat edessään.
Herska oli pahamaineisen talon pahamaineisin vieras, hänellä oli pitkä, pörröinen, vaalea tukka, joka lakin alta valui otsalle niin, että miltei peitti hänen pienet, palavat silmänsä, Herska oli seudun kuuluisin tappelupukari.
— Lisää olutta, emäntä, tätä poikaa janottaa —, huusi hän ovea kiinni läimähyttäessään. Hänen lähestyessään pöytää antoivat nuoremmat miehet hänelle sijaa, vaikka olikin jo ahdasta.
Punakka tihrusilmä eukko laskeusi lattialuukusta kellariin hampaittensa välissä roihuava päre ja kädet täynnä tyhjiä haarikoita.
— Katosi kuin kärppä kivenkoloon —, nauroi Herska.
Keskustelu ei tahtonut enään oikein sujua, sillä Herskan tullessa tuntui kuin tuvan ilma olisi käynyt raskaammaksi. Nuori Iikka, joka oli tunnettu rohkeudestaan ja sukkeluudestaan, sanoa tokaisi kotvan kuluttua:
— On niistä pyhäpäivistä ainakin se apu, ettei tarvitse ruumistaan kiusata! —