— Onpa niinkin, mutta sielu se pyhäisin vaivaantuu —, yritti joku laskea leikkiä.
— Minusta sentään voisi kirkkoa rakentaa pyhänäkin, sillä sehän on pyhää työtä —, puheli eräs vanhanpuoleinen mies, joka jo silmin nähtävästi oli päihtynyt.
— Jaa rakentakaa te kirkkoa koska haluatte, minä en enään niihin töihin tule —, sanoi Herska vilkuttaen pieniä silmiään.
Mutta samassa palasi juomalan emäntä unkeasta kammiostaan, tuoksuva olut vaahtosi haarikoissa, ja lukemattomat kädet kurottautuivat niitä tavoittelemaan.
Nopsajalka Iikka ehti ennen ylpeätä Herskaa, mutta tuostapa Herska tulistui, hän sieppasi haarikan Iikan kädestä ja heitti sen sisällön vasten Iikan kasvoja. Iikka sivalsi puukkonsa, syntyi kauhea meteli. Päihtyneet miehet koittivat rauhoittaa kamppailevia, jotka taistelivat kunniansa puolesta.
Muori oli pudottanut päreen hampaittensa välistä ja pakeni huutaen peräkamarin ovelle, sillä silmänräpäyksessä oli tuvan lattia muuttunut päihtyneiden miehien hurjaksi temmellystantereeksi. Pöydällä palava korri kaatui ja sammui.
Kuului kova, sydäntä viiltävä kiljahdus, yhtäkkiä kaikki hetkeksi vaikeni — —, kuului sitten pehmeä jysähdys niinkuin joku olisi pudonnut maahan, ja äänettöminä pakenivat tappelijat tuvasta taivasalle.
Kauhuissaan oli muori vetäytynyt kamariinsa ja koitti kehoituksillaan ja huudoillaan saada ylös talon nuorta renkiä Hintiä, joka makasi sairaana ovivuoteessa, mutta turhaan, sillä kuumeen uuvuttama Hinti ei voinut liikuttaa itseään.
Eukko painoi päänsä oveen, tuvassa oli kaikki hiljaista. Hän sytytti päreen ja hiipi varovaisesti tupaan. Sinne tultuaan näki hän lattiassa punaisen veriviirun, avoimesta lattialuukusta kuului syvä huokaus, päre putosi, ja tiedotonna vaipui eukko lattialle.
* * * * *