– Viaton —, toisti toinen kuljettajista, — sinä tapoit Iikan siinä huonomaineisessa talossa! —
– En minä —, useat miehet säpsähtivät kuullessaan nuo sanat ja muuttuivat kasvoiltaan oudon näköisiksi.
– Vai et sinä, sinä olet sen talon renki, olet emännän kätyri, sinut sieltä peräkamarista tavattiin, kun Iikan ystävät tulivat häntä hakemaan, murhaaja olet, ja kuolema on palkkasi —, puhui toinen kuljettajista.
— Kysykää emännältä! —
— Niin siltä parhaimmalta, sitä paitsi ei se taida puhua, Herra rankaisi sitä halvauksella! —
— Jos olisin murhaaja kuolisin ilolla tekoni sovitukseksi —, nyyhkytti Hinti, -mutta viattomana kuolla, kuolla nuorena se on katkeraa! — Suuret kyyneleet vierivät pitkin kalpean nuorukaisen poskia, ja useat ympärillä seisovista miehistä käänsivät kasvonsa poispäin, sillä he tiesivät kaiken, mutta heistä tuntui edullisemmalta vaieta.
— Niin totta kuin olen viatoin itkeköön tämä kivi, jolla istun, ikuisesti verta —, sanoi Hinti ja nousi seisomaan.
Verkalleen asteli pitkin pölyistä tietä kolme miestä Kokemäkeä kohti, mutta se keskimmäinen hoiperteli, sillä hän oli kuoleman oma — — —
* * * * *
Rauhallisena virtaa Kokemäenjoki loppujuoksussaan merta kohti, keltaiset upukat sen liejuisilla rannoilla ovat sulkeneet upunsa ja keinuvat hiljaa, uupuneina, sillä on kesäinen ilta.