Päivä nousi, ja itsekin hän nousi uhrivaaran harjanteelle.
Pyynikin pyhät petäjät hiljaa huojuivat, ja latu nousi, se taittoi polven ja nousi vieläkin ylemmäksi, jo kuului kosken laulu, Tammer lähellä huurusi huurtaen uhrilehdon puut.
Kuumat hikihelmet putoilivat Pii-sydämen kulmaluilta ja muuttuivat rakeiksi jäisellä hangella. Hän iski suksikeihäänsä suureen petäjään, oksat satoivat huurrettaan, ja kevyet lumihiuteet kimaltelivat uhrijäärän päällä puun juurella.
Pii-sydän katkaisi oksan puusta ja alkoi puhdistaa lumesta uhripaatta, asetti paadelle puita ja reunalle uhrikaluja. Sitten sieppasi hän aseen ja aukaisi teuraan rinnan, asetti sen paadelle ja kaikkosi itse suuren kiven taa tuulen suojaan tulta iskemään.
Punainen veri valui höyryten hangelle ja piirsi kauniita kuvioita.
Mutta äkkiä hyppäsi tupsukorva ilves pyhästä petäjästä maahan, juoksi uhrijäärään käsiksi ja pakeni sen kanssa ylös puuhun. Pii-sydän tyrmistyi kiukusta kun hän näki, että ilves raateli Ukon uhria, viimeiset veripisarat valuivat puusta valkoiselle hangelle.
Jo nousi hidas jäämiveri, Pii-sydän tempasi jousensa, pingoitti sen rivakasti, jousi joudutti nuolta, ilma suhisi, petäjänoksat huojuivat, ja raadellun lampaan ruumis putosi maahan. — Pii-sydän katsahti ylös petäjään, mutta silmänsä sattuivat pohjantähteen, joka levottomasti vilkkui taivaan laella. Ilves kiepsahti lumelle ja verinen sydän suussaan kiipesi toiseen puuhun. Piisydän tuosta enemmän sydäntyi.
Hän sieppasi keihäänsä ja tavoitti sillä ilvestä, mutta rauhallisena se vain pureskeli jäärän veristä sydäntä — — — mutta pohjantähti lepatti levottomasti — —
Ilves hyppäsi hangelle ja juoksi puiden lomissa. Pii-sydän nousi suksilleen ja ajoi pakenevaa petoa. Äkkiä pysähtyi ilves, sen silmät hehkuivat kuin tuli, ja punainen sydän sen suussa säteili kuin tulinen hiili. Pii-sydän kohotti keihäänsä ja iski, mutta osumatta.
Ilves vilisti, pitkin pyhän vaaran harjannetta, vihdoin alas Pyynikin mäkeä Pyhäjärven jäälle.