Mutta Herra hymyili eikä vastannut mitään, vaan muutti istumaan suurineulaisen petäjän alle. Haavan lehdet vielä hetken löivät toisiansa, mutta vähitellen niiden elo kuoli, ja Pietari puhui:
— Nyt haaveet loppuivat, nyt näkee haapa unta! — Vaan Herra hymyili, sillä hän tiesi kaikki. — Pietari nousi ja keräsi sielukkaan puun untuvaisia siemeniä. —
Niin muutti Herra taas haapapuun alle istumaan, sillä petäjän runko valui pihkaa, mutta haavan lehtien tulinen taistelu alkoi, ja Pyhä Pietari luuli, että puu heräsi, kun Herra sen alle istuutui.
Mutta Herra nojasi puun runkoa vasten, ja silloin haavan oksat taipuilivat, ja tuoreita lehtiä satoi Herran tummille hiuksille, vaan Pietari luuli, että haapa itki ja riipi tuskassa hiuksiaan. — — —
* * * * *
Judeaan palattuaan kylvi Pietari kaukaisesta maasta tuomansa siemenet mustaan multaan Jerusalemin ulkopuolella.
Ja etelän ilmanalassa itivät siemenet hyvin, ja nopeasti kasvoivat taimet korkeiksi rikaslehtisiksi puiksi, joita kansa nimitti Galileanpuiksi. —
Mutta herkkäsieluiset haavat eivät haaveilleetkaan etelän taivaan alla, ja Pietari ajatteli, että ikävä kaukaiseen kotiinsa niiltä haaveet vei. —
Eräänä aamuna tulivat muutamat sotamiehet Galileanpuiden luo, niiden lehdet oli päivä kellastanut. Kun ensimmäinen isku sattui puun kylkeen, alkoivat sen lehdet ensikerran väristen valittaa etelän taivaan alla, ja sotamiehet puhuivat keskenänsä:
— Galilean puu on paras Juutalaisten kuninkaalle! — Ja kaksi raskasta runkoa kulettivat he kaupunkiin — — —