Mutta silloin kun kuoleman kauhut mustimpina heidän silmiensä ohi liitelivät, silloin näkivät opetuslapset salaman kirkkaassa valossa valkeaviittaisen olennon astelevan aaltojen harjoilla, mutta he luulivat, että se oli kuoleman lumiviitta viesti; kuului voimakas jyrähdys, salama sammui, ja kauhun valtaamina lankesivat opetuslapset polvillensa!
Niin tapahtui, että seuraavan salaman aikana näkyi aaltojen valkoviitta astuja uudestaan, mutta lähempänä, ja tuttu ääni huusi yli pauhun:
— Minä se olen, älkää peljätkö! –
Silloin ponnahti Pyhä Pietari yli purren kaarevan kaiteen ja käveli aalloilla niinkuin Jesus, mutta korkea aalto peitti Herran, ja uskon puute vajotti Pietarin kuohuihin.
* * * * *
Herra oli meren tyynnyttänyt! — Ilta-auringon kultainen silta hohti päilyvällä merellä, vihreä meri kuvasti sinervää, korkeata taivasta, ja verkalleen jolui raskas pursi opetuslapsien soutaessa, se kulki rantaa kohden, josta Jesus oli tullut. —
Mutta ihmeekseen huomasivat opetuslapset, että suuria, outoja lehtiä kasvoi suorassa rivissä meren hohtavalla pinnalla, airot särkivät ehyttä veden kalvoa, ja herkkinä kiikkuivat vehreät lehdet airojen rengasaalloilla. Eivätkä opetuslapset voineet ymmärtää, kuinka nämät oudot lehdet olivat syntyneet!
He soutivat vaieten! —
Mutta äkkiä huudahti Pyhä Pietari:
— Herra tätä tietä on astunut, ja hänen jalkainsa astumille ovat suuret vehreät lehdet puhjenneet, sillä Hän on — — elämä!