Mutta papit katselivat niitä kirkkaita hopearahoja ja ostivat niillä savenvalajan pellon vierasten hautaamiseksi, sillä ne olivat veren hinta.
Ja Judas oli ensimmäinen, joka haudattiin siihen — veripeltoon.
ORJANTAPPURARUUSU.
Pyhä äiti istui avarassa pylvästössä, ja autuuden kuultava hymy väreili hänen huulillansa, joilla elämän puhtain suudelma kimalteli, Jesus-lapsen kostea suudelma. - Hän taivutti päätänsä valkoista pylvästä kohti ja jäähdytti onnenkuumentamaa otsaansa sen kylmää silopintaa vasten. — Sylissä nukkui Jesus-lapsi.
Ja solakoiden pylväiden lomista näkyi illan kultaama ihana Betlehem. Puistojen kiiltolehtiset kameeliat ja rikkauttaan vaivoin kantavat viiniköynnökset hiljaa huojuivat lauhkeassa iltatuulessa. Mutta pian peitti tumma sini taivaan, ja terävinä kiiloina kohosivat läheiset cypressit, ja viinitarhat lepäsivät tummana lakeutena. Tähtiä syttyi taivaalle, ja Betlehemin tulet alkoivat loistaa, mutta onnellinen äiti istui vaan paikallaan ja hymyili illan lauhkeassa hiljaisuudessa.
— Minun ruusuni —, sopersi lapsi unissaan.
Äiti säpsähti, sillä lapsen tummanpunainen orjanruusu, jonka terälehdillä sen viattomat suudelmat vielä väreilivät, lepäsi maassa kirjavalla mosaiikkilattialla.
Värisyttävä epätoivo hiipi onnellisen äidin sydämeen, sillä hän ei voinut lastaan herättämättä itseänsä taivuttaa ruusua nostaakseen, eikä ruusu saanut jäädä viileälle lattialle — Jesus-lapsen ruusu. —
Neuvotonna harhaili äidin katse soihtujen lepattavassa valossa avarassa pylvästössä, ja kaihomielin liiteli katse yli Betlehemin loistavien tulien tumman taivaan kirkkaihin valoihin. Ja Pyhän äidin povesta kohosi huokaus niinkuin urkujen häipyvä hyminä, hiljaisena rukouksena.
Mutta samassa pieni, paljas lapsen jalka kaiutti hentoja askeleitaan sileällä lattialla; pieni paimenpoika vuonantalja kupeillansa juoksi läpi pylvästön kutsumatta Pyhän äidin luo.