* * * * *
Mutta iltaa seurasi yö, ja yöstä valkeni aamu. Vanha Ganges istui majansa ovella, ja valmisteli vapisevin käsin viimeisiä saviastioita. Ahdassuisia ne olivat, sitä viimeistä — suurta retkeä varten.
Hän oli jo saanut tarvittavan luvun valmiiksi ja asetteli niitä päivän paisteeseen: kuivamaan.
— Paista helteisesti, päivä, viimeisen kerran, lujaksi koveta savi, sillä sydämeni on jo niin pehmeä —, puhui hän.
Mutta mustat pilvet nousivat taivaalle, päivä pimeni, ja ukkosensade kasteli maan, ja saviastiat painuivat kokoon. Se päivä oli vanhan Ganges'in ensimmäinen suuren koetuksen päivä.
— En ole valmis vielä kuolemaan, sydämeni on siis vielä kova —, puhui hän itseksensä ja itki.
Mutta seuraavana aamuna paistoi päivä pilvettömällä taivaalla, ja vanha
Ganges laittoi saviruukkujaan.
— Paista tulisesti, päivä, ja kuivuta ne koviksi, että minun sydämeni pehmiäisi —, puhui hän asetellessaan niitä kuivamaan.
Ja päivä paistoi helteisesti niinkuin ei koskaan ennen, mutta saviastiat halkeilivat ja putoilivat rikki. Se päivä oli vanhan Ganges'in toinen suuren koetuksen päivä.
— En ole valmis vielä kuolemaan, sydämeni siis on vielä kova —, puhui hän itseksensä ja itki.