— Häiritsemmekö me?
— Ette laisinkaan! Olemme juuri lopettaneet pelin.
— Teerenpelin! — Pilkallinen hymy väreili tohtori Dahlin huulilla. Minä ojensin hämmentyneenä mailani hänelle, hän otti sen rauhallisesti ja alkoi järjestellä palloja. Neiti Lång liidutti mailaansa telineen luona. Ruhtinas seurasi minua ulos huoneesta.
— Minun täytyy vielä tänäiltana kiirehtiä kaupunkiin, sitten meillä on vain huominen päivä itseämme varten, sillä sitä seuraavana minun täytyy lähteä. — Hän pidätti minun kättäni omassaan ja katsoi minua kysyvästi. — Tapaammeko huomenaamulla kuten tavallisesti? — Minä nyökäytin päätäni. Hän kumartui äkkiä, suuteli kättäni hellästi ja kiirehti pois.
Hänen kadottuaan täytyi minun nojautua seinää vasten. Silmäni olivat sokeat ja korvissani humisivat sanat: — "Sillä sitä seuraavana minä lähden!"
7.
— On aivan sopimatonta, että hän, jonka morsian kuuluu istuvan Pietarissa häitä odotellen, liehittelee täällä mitä huomattavimmalla tavalla nuorta tyttöä.
Sanat lausuttiin kenraalittaren terävällä äänellä. Katselin ympärilleni kuin unesta havahtuva. Seisoin käytävässä samalla paikalla, mihin ruhtinas oli minut jättänyt, vastapäätä tupakkahuoneen raollaan, olevaa ovea. Kaikki, jotka päivällisen jälkeen halusivat pelata korttia, kokoontuivat tavallisesti suureen, kodikkaaseen tupakkahuoneeseen. Aikomukseni ei suinkaan ollut jäädä kuuntelemaan, mitä he puhuivat, mutta seuraavat sanat saivat minut pidättämään hengitystäni hämmästyksestä. Baronetin puoliso puhui:
Niin minustakin. Ja hänen morsiamensa kuulunee sitäpaitsi Pietarin korkeimpaan ylhäisöön.
Mitähän hän sanoisi nähdessään niitä silmäyksiä, joita ruhtinas luo neiti Behringeniin! Ruhtinas on epäilemättä hieno mies, mutta miehet ovat niin heikkoja, herra paratkoon, kun on kysymyksessä kaunis nainen. Neiti Behringeniä tietenkin kyllä täytyy sanoa kauniiksi, vaikka hänellä onkin punainen tukka!