En naisten lempeä janoa, en,
ei houkuta kiharahapsi.
Käyn alla suurien surujen.
Sua itken, unieni lapsi.
OI, MIKSI PIENIKSI PIRSTASIT.
Oi, miksi pieniksi pirstasit sa unieni kauniit kuvat, ja miksi kylmänä runtelit mun syämeni tuulentuvat!
Jos oisit voinut sa aavistaa, mitä mulle ne olleet ovat, niin itkisit sinä laulajaa, jota kohtasi tuskat kovat!
ALPPIKUKKA.
1.
Alppikukka jyrkänteellä, ahmaa alla rotko muste. Urho, joka uskaltaa nousta vuorta korkeaa, poimia sen kukkasen, saapi onnen, autuuden.
Huumetta se kukka henkii, niinpä kertoo vanha taru. Nuoret juoksee, vanhakin vielä raskain askelin vaappuu, tahtoo tavoittaa vuoren-kukkaa kuuluisaa.
Sinne siintää kaukomaita, toteutuvi unten usko, sielun valtaa vavistus, usvat haipuu, kirkkaus tulvii syämen syvyyksiin, johtaa suuriin unelmiin.
Mutta alla vuoren peikko nauraa hiiden nauruaan. Ampuu nuolen, rotkohon vaipuu miesi onneton, rinta rikki, öiden yö mustaksi se silmät lyö.