Hämäryys kattaa katujen uomat,
tulet syttyvät himojen luomat.
Synti punainen herää.
Punainen synti on kiron ja kimman,
nostaa suonihin verisen vimman,
kasvaa ja tekee terää.
Punainen synti sieluihin piirtyy,
perinnöksi isästä poikaan siirtyy,
elon lyhentää erää.
Punaisen synnin punainen valo, hehkuvan himon punainen palo hautaan ruumiita kerää.
NÄINPÄ LAULOI MURHE MULLE.
Näinpä lauloi murhe mulle, kun ma pienenä pahaisna alla kauhun kiertelehdin puoliyössä yksinäni pirut kun piti iloja jättiläiset juominkeja:
Älä itke, itkuääni ei vapahda vaivan alta, päästä päivistä pahoista! Orpo et, kun onpi sulla elo suurena edessä, vaikka kuoli vanhempasi, kaatui kaunoinen emosi. Kasva, kaarra siipiäsi, nosta luontosi lovesta, lietso henkesi haluja, kipunoita keuhkojesi! Niistä liekki leimahtavi, jolla polkusi pimeät valaiset sa vaivaloiset. Sillä itsesi ilostat, riemastutat rintoasi.
Älä itke, öiden peikot eivät ryhdy rohkeoihin, eivät urhoja uhita, saarra, sorra sankareita.
Kun sa tunnet tuskan määrän, kuulet kuoleman tulevan, tao tahtosi lujaksi. karmistuta katsehesi, älä helly heikon lailla maahan polvistu, porohon.
Näinpä lauloi murhe mulle. Vaan en sen älynnyt ääntä, tajunnut sen tarkoitusta. Itkin lasna itsekseni öiden peikkoja peläten.