KAKSI TIETÄ KULKIJALLA.
Kaksi tietä kulkijalla.
Toinen on se outo polku hairahdusten, haavehien, aina polttavan pyrinnön, onnen-kaihon katkerimman.
Tehty sankarisuvulle, urohille uljahille, jotka kulkevat koditta isätöinnä, äiditöinnä oman voimansa varassa, oman vaiston ohjatessa.
Tie se johtama jumalten luokse luojan kaikkivallan viepi, voittohon, valohon, vaikkei kulje kukkamailla.
Toinen polku, turman polku, kurjuuteen ja kuolemahan.
Ken voi hehkuvan halunsa, pyrintönsä, pyytehensä tyytyväisenä tuhota, olla hetken onnellisna, ei ole elämän herra, vaan on matkalla manalle, kuolon teitä kulkemassa.
Kasva, suuri rinnan kaiho! Anna ainainen pyrintö, jotten uupuisi unehen, saisi onnelle sanoa: nyt sun riistin rinnalleni. Kasva, suuri sielun kaiho, jotta joutuisin minäkin elon tietä etsimähän.
PAKANOITA.
Pakanoina palvelemme aurinkoa, illan kuuta. Palvelemme tähtiyötä, kimallusta aamun kuuran. Kevään tulien ruusukenttää, tuoksua myös nuoren nurmen.