Pakanoina palvelemme syksyn synkkää ukkosyötä, salamoita säihkyviä, vihureita vinkuvia, myllerrystä myrskytuulen, kohinata korven jylhän.
Pakanoina palvelemme luottehia suuren luonnon. Maa on emo punamarjan, meidän iki-onnelamme. Ihanuutta ilmat välkkyy, unohtuvi tarun taivas.
TITAANIEN LAULU.
Suuret jumalat, ilmojen asujat! Kauas kannelle taivaan kaaren maasta pakenitte, luodut hylkäsitte, heititte keskelle aution saaren.
Tuska ja hätä maata ei jätä, raskas on ihmisten taakka. Tyynnä katselette, apuun tule ette, luomanne kärsii kuolohon saakka!
Tulen me toimme,
valkeuden loimme.
Kauas karkkosi öiden valta.
Aukesi aamu,
kuoleman haamu
sijalta syöstiin korkeimmalta.
Helvetin ota, hiisien sota nyt ei hirvitä, turhaan se pauhaa. Ihmisen henki taivaisienki vihaa ei säiky, nauttii rauhaa.
Tulen me toimme, valkeuden loimme, syntyi ihmisen sielun kaipuu. Edistys herää, aatteita kerää ihmisen henki. Usvat haipuu.
Pimeyden veimme.
Sillä me teimme
syntiä vastaan mieltänne pyhää.
Vihotimme teidät,
Kirositte meidät,
kostoa meille haudotte yhä.
Pelkää me emme!
Taistelujemme
liekkiin juoksemme rohkein mielin.
Palvelijanne
ja profeettanne
turhaan loihtivat leimuvin kielin.