Kohta sen perästä kuului pitäjissä lähellä Turkua, että eräs kuleksiva Jättiläinen saattoi yhteisen pelon koko sille tienouelle. Ne jotka näkivät tätä hirvitystä, sanoivat, että se oli korkeampi korkeinta honkaa, hänen yllänsä oli harmaa viitta ja selässänsä, säkin sisässä, kantoi hirmun suurta kiveä. Kulkien syvimpien merien ja järvien yli vesi ei ylettynyt saappajensa yli. Haastettiin myöski, että hän joka paikassa kyseli tietä Raision pitäjään, kuhun hän kulki kostamaan Raisiolaisille Kirkon rakentamisesta määrätyn rahan maksamattomuuttansa. Jättiläinen tahtoi särkeä uuen Kirkon, kivellä joka oli selässänsä, etteivät Raisiolaiset iloitsisi petoksestansa.
Raisiolaiset kauhistuivat tästä sanomasta, he menivät neuoittelemaan papillensa, joka arvasi, että se jättiläinen ei ollut mikään muu, kuin Killi. Pappi luuli paraaksi vaaran estämiseksi taivuttaa Killin akan pitäjäläisiin puolelle. Tämän tähen läksi hän salolle etsimään akkaa, ja koittelemaan taivuttaa häntä viehättämään jollain kompeella pahalaista pois Raision pitäjän rajoilta. Tuskin löysi sen paikan, jossa hän yöllä kuuli lapsen itkun. Louhen suussa hän äkkäsi vanhan, ruman, hirmun suuren vaimon liekuttavan lasta, joka makasi suurista kivistä ku'otussa kätkyessä. Papin kysymykseen: eikö hän olekki voimallisen Killin vaimo, ja eikö hän ole mitä kuullut miehestänsä, ruma akka vastasi: että hän tosin on pahalaisen Killin akka, vaan ei ole miestänsä siitä ajasta asti nähnyt, kuin se otti rakentaaksensa Raisiolaisille kirkkoa. "Uskottavasti, lisäsi akka, tapahtui tahi tapahtuu hänen kanssansa joku onnettomuus; sillä lapsi lakkaamatta itkee, ja minä en voi häntä viihyttää. Killin pitäsi jo ammoin olla kotona. Hän vähä pitää huolta akastansa ja lapsestansa. Ehkä hänellä on paljo kultaa ja hopiata, niin siitteni pakottaa minua kärsimään vajautta."
Pappi jutteli eukolle miehensä kummallisesta Raision kivi-kirkon rakentamisesta ja ilmoitti vaaran, jota uhataan Raisiolaisille, pyysi häntä jollain tavalla viehättämään pahalaista pois Raision pitäjästä. Päätteeksi pappi lupasi pahalaisen eukolle. Ärtynyt Killin akka ei huolinut papin sanoista; vaan kuin se antoi hänelle muutamia kulta rahoja, luvaten vielä enemmän antaa, hän viimein suostui miestänsä viehättämään Raision tieltä, niin ettei Killi milloinkaan enempätä tulis Raisioon. Eukko vei kätkyen makaavan lapsen keralla luolaansa, se suun tukkesi suurilla kivillä, ja itse läksi kulkemaan.
Kerjäläis-ämmän haamussa hän alkoi kerätä kylistä vanhoja kuluneita virsuja ja taittuneita airoja. Kooten suuren röykön virsuja ja airoja, hän läksi meren rannalle; täältä sai vanhan veneen. Täyttäen veneensä virsuilla ja airoilla, läksi Killin eukko vesitse miestänsä tavoittamaan, jonka tapasi lahella, seisomassa veen pinnalla, hirmuinen kivi selässä. Nähtyänsä akkansa Killi sanoi:
— Hyvä, kuin tapasin sinun; tahon mennä Raision pitäjään, vaan en löyä tietä. Minä sären kirkon, jonka tein sentähen kuin pitäjäläiset eivät maksaneet minulle rahoja. Kyllähän sinä tieät tien sinne; niin näytä minulle, se lyhyin.
— Sinä hyvin erehyt, jos luulet täältä löytäväsi tien Raision kirkolle; se on täältä hirmun kaukana, monen tuhannen vuoren ja järven takana. Minä nyt paraikaan tulen sieltä, sillä luulin löytäväni sinun Raision kirkolta. Katsos kuinka paljo virsuja minä kulutin, kulkeissani röneekköjä, vuoria ja saloja myöten, ja kuinka paljo airoja särin, soutaissani järvien yli.
Killi hämmästyi ja sanoi:
— Jos Raisioon on niin pitkä matka, niin en taho kauempata kantaa senlaista kuormaa: minä löyän toisen tämänlaisen kiven liki kirkkoa, jolla sen sären. Killi tempasi kontistansa kiven ja lähätti sen lähellä olevalle rannalle.
Näin, kertoo muinelma, pahalaisen vaimon viekkauella tuli tärviöstä pelastetuksi pahalaisilta rakennettu Raision Kirkko.
Killin kantelemaa kiveä vielä nytki näytetään Ruissalon (Runsalan) saaren rannalla, joka on lähellä Turkua.