Anni antain yörahaa isännälle, sanoi: "en tii'ä kuin kauvaksi jäänen tänne; huomenna lähen etsimään miestäni, ja en lähe Pietarista, ennenkuin saan jos millasen tii'on hänestä. Muuten huomenna läksisin takasin Jaakkimaan."
"Kultaseini! vielä totut tähän Pietarin elämään. Niin ne kaikki vastatulleet sanoovat; vaan, kuin ovat täällä vähän aikaa, tottuuvat laiskuuteen, niin ei voilla vehnäsillä saa heitä mänemään takasin Suomeen, ennenkuin vii'ään sinne ruunun kyy'illä; toiset taas tästä hyvästä elämästä kuoloovatki; no ei siitä hätää ole, toisia Suomesta tuloo lisään. Ilmankos tätä Ohtaa kutsummeki laiskoin kaupungiksi, kuin se on laiskoin haltussa, ja ei olekkaan Pietarissa muista kansoista niin paljon kerjäläisiä kuin Suomalaisista."
Tämän sanottu'ansa, meni isäntä lähellä viruvan sairaan luo, jolle äyhkäsi: "Simo, hoi! si'un pitää huomis päivänä männä polnitsaan, taikka kunne tahaan. Kuolet vielä siinä! niin tuloo suuret hoput si'un kauttasi, kuin omalla varallani pitää hau'ata; niinkii jo olet kahesta kuukau'esta velkaa. Jos määt polnitsaan, niin mie saatan si'un portille asti, niin siitä siitte määt vaikka ryömien sisään. Kyllä tohtuoriloihen täytyy vastaan ottaa, kuin ei oo kennen kansa kipiätä laittaa takasin kotiinsa. Yhtäpaljo, kuoltavahan si'un on — jos missä!"
— Isäntä kulta! älä aja minua pois, mie kohta paranen, ja maksan kortteeri-rahan, vaan jos mään polnitsaan niin siellä täytyy mi'un kuolla… monta sinne ovat männeet, vaan harvat elävänä takasin tulleet; saneli, alakuloisella äänellä, sairas.
Ilta oli käsissä. Anni ensimmäisen yön Pietarissa vietti unetta; ajatukset Matissa, ja elävät, eivät antaneet hänen siunaaman ajaksi nukahtua. Ilta yöstä pitivät humalaiset jumalatonta menoa, vaan viimen nukkuivat. Annin mieleen juohtui kotonen elämänsä ja nykynen yösiansa. Muistui myös mieleensä, kuinka monet Suomessa niin ikävöivät Pietariin, ja ihmetteli kun eivät Pietarissa eläneet ole millonkaan haastaneet tälläisesta kurjallisesta elosta, vaan jokainen kiitti Pietarin rahallista elämää; tämä kiittäminen oli hänestä niin outoa, sillä hän epäili että ken mielistyisi tälläiseen elämiseen.
Aamulla melkein kaikki läksivät leivän ja rahan saaliille, jotka vaan kykenivät, ainoastaan sairaat ja pohmelopäiset jäivät tiloillensa. Anni, hyvätahtosen saattajansa Lienan keralla, joka otti poikansa tulkiksensa, läksi ensin Liteinin sairashuoneesen, jossa tavallisesti, kuin likimäisessä, Ohtalaiset ja Nevskoin rannan tienojen asukkaat poteevat. Onneksi sattuivatki Käk'salmen miehet siihen tuomaan Matin ja Juhanan, jotka vieläkään eivät olleet parantuneet.
Kuinka ihastui tämä hurskas aviopari! Ilonsa täy'ellisyy'essä he kotvalleen eivät voineet sanaakaan virkkaa toinen toiselleen. Juhananki ilo oli sanomatoin. Molemmat sairaat virkistyivät. Molemmat innolla lupasivat jo huomenna lähteä sairashuoneesta; sillä nyt tunsivat itsensä terveeksi, ja voivansa matkustaa syntymämaallensa. Mutta nytki eron hetki lähestyi, vaan ero tok' ei ollut kauvallinen; se oli ainoastaan huomiseen asti, sillä ennen ei sairaita laskettu; vaan tämäki ero nyt heistä oli hyvin vaikia, kauvallisen eron perästä nähty'änsä toinen toistansa. Matti tarkasti kyseli kortteerin paikkaa, että olisi huomena löytänyt. Kuin Anni jutteli hänelle kerjäläisten elämästä, niin Juhana kauhistui sitä kuunnellessansa, vaan hän ei ottanut siitä mikseenkään, ja selitti heille mitenkä ihminen tahallaan taipuu senlaiseen elämään.
Huomis-päivänä Matti ja Juhana pääsivät sairas-huoneesta. Itku silmissä sairaat jättivät heille jäähyväsiä ikäänkuin hellät lapset rakkaille vanhemmillensa. Kukin sairas lupasi, jos vaan Jumala ikää soisi, täyttää Matin neuvot, ehk'ei hän nyt niistä maininnutkaan. Kukin sanoi sairashuoneesta päästy'änsä mänevänsä syntymämaallensa — Suomeen, eikä millonkaan työttömästi viettävän aikaansa: aina rukoilevan Jumalaa, ja Hänen avullansa, aini'aan pitävän omantuntonsa valveella.
Toinen yö oli Annilla hupasempi maata miehensä vieressä: Ei nyt kortterikaan ollut hänestä paha ja ahdas, sillä hän näki ainoastaan kauvan kaivatun Mattinsa. Toisella aamulla Matti, Anni ja Juhana ja pieni Antti jo olivat matkassa Jaakkimaan. Onneksi Anni hankki kotoa lähteissänsä rahoja, niin nyt eivät kärsineet puutetta eineestä; ja hyvin, vaikka hiljaan, pääsivät kotiinsa.