"Mikäs se putkamies on, ja miten ja mitävarten hän ois mi'un kiini ottanut?"
— Näköjään sie et tii'äkkään miten täällä Pietarissa ollaan. Putkamiehet, taikka kuin myö heitä nimitämmä Putkapekot ovat huonoja sotamiehiä, ja ne missä vaan näköövät keräjiä, niin samassa ottaavat hei'ät kiini, sitoovat nuorilla kä'et selän taa ja vievät siesuun, josta siitte laitetaan Suomen passi-konttuoriin, ja sieltä ruunun kyy'illä omalle maalle.
"Minne omalle maalle?"
— Minne! Mistäs sie siitte tulit, kuin et omalta maalta — Suomesta! ärjäsi ukko, suututettu puheinsa ymmärtämättömyyteen.
"Mintäinkäs niitä keräjiä täällä kiini tavotellaan? Eihän meillä,
Suomessa, muita kiini oteta kuin pahantekijöitä."
— Mintäin! Kuningas ei taho että olis meikäläisiä, joutilaisia ihmisiä, kuleksimassa pitkin Pietarin katuja.
Näin puhellessansa matka joutui, niin että kulettu'ansa monta katua pääsivät kerääjät kotiinsa. Anni ei vielä millonkaan nähnyt niin huonoa kartanoa, joka, jos olisi seisonut erillään, niin — varmaan olisi hajonnut; niin se oli huono, ja ainoastaan toisten kartanojen tukiessa pysyi pystyssä. Porstu'a oli ihan pimiä, ovia Anni ei nähnyt missään. Vaan yksi kerääjistä avaisi matalaisen läven, joka oli parahiksi korkeu'eltaan, viisivuotiselle Antille. Pimiän läntä oli tuvassaki, jossa oli hyvin paljo ihmisiä, likaisissa ja rikkinäisissä retkaleissa; muutamat olivat ihan alasti, istuen ikkunan luona, tappoivat eläviä iho-räpäleistään. Tälläiseen kuninkaalliseen kortteeriin ja sen kuninkaallisiin asujien sekaan nyt joutui Anni. Itse tupa oli melko välkki, mutta matala; lau'oista tehyt polat olivat ihan ympäri tuvan, paitsi suuren neliskulmasen uunin eusta, käytävää lattiata oli vaan vähäseltä, jonka tähen kukin asuja elosti polalla. Siivottomuus oli sanomatoin. Ihmisten paljou'esta oli tuvassa erinomainen paha löyhkä. Annin sy'äntä ahisti nähessänsä tätä Suomalaisten elämää Pietarissa; hän tuli ikään kuin äimeyksiin, eikä ky'ennyt sanaakaan sanoa lapsellensa, joka tie'on halulla kyseli häneltä kaikkia, mitä vaan näki ou'oksi. Tästä äimeyksestään herätti hänen kortteerin isännän ääni.
"Jäätkö sie meille yöksi vaan, taikka kuukaus eläjäksi? Jos yöksi jäät, niin maksa nyt kymmenen kopeekkaa yörahaa; vaan jos jäät kuukaus-eläjäksi, niin anna tänne passisi. Si'un pitää kortterirahaa maksaa itsestäis yhen ruplan ja pojastais puol' ruplaa kuukau'essa." Tätä lauluissansa, isäntä iloisesti katseli ympärillensä, lukein rahoja taskussansa. Isännän ilo syntyi ihmisten paljou'esta kortteerissansa, joka oli hänen hyötynsä.
— "Jos ois missä parempaa kortteeria, ja vähemmän ihmisiä, niin mielelläni mänisin sinne", sanoi Anni, surullisesti katsellen ympärillensä.
"Katsos rou'aa! kuin ei hänelle kelpaa meikäläisiin kortteerit. Mut' tään parempaa ja väljempää Suomalaista kortteeria et löy'ä koko Pietarissa; — nyt tällä ajalla on joka sola täys ihmisiä." Isäntä to'en perään sanoi totta; sillä kaikki Suomalaiset rököläkansan kortteerit Pietarissa ovat, siivon ja ahtau'en suhteen, ihan yhenlaiset;'jos jokuu kortteeri, erinomattain kaupungin puolella, ei ole niin vanha, vaan sama siivottomuus ja ahtaus, ja näistä syntynyt myrkyllinen ilma, on niissäki. Ja tälläisissä kortteeriloissa asuu monia tuhansia Suomalais-raukkoja, jotka tuleevat Pietariin rikkautta ja hyviä päiviä etsimään, joittenka siaan löytäävät tauteja, ja kuolemanki, ei ainoastaan ruumiillisesti mutta henkisestiki, niinkuin jo ennen sanoimme. Vaan suurin osa räkölä-Suomalaisista asuu kuitenki Oh'alla, jota he itsestänsä nimittäävätki Laiskoin kaupungiksi.