— No tie siitte, eukko kulta, risti perään ukollesi; jos vaan häntä kerran polnitsaan vietiin, niin ei sieltä enempää elävin silmin takasin tule; sanoi, huolettomasti, ukko.
Annin sy'än säpsähti, kuunnellessa tätä. "Mikäs se polnitsa on?" kysäsi hän huolellisesti.
Yht'äkkiään koko kerjäläisjoukon kasvot valkenivat, ja he kaikki hätäyntyivät, paitsi ukkoa, joka samassa huu'atti: "Kaikki, hajalleen!"
Havilla hajosivat ihmiset Annin ympäriltä. Tämä niin törmistytti hänen, ett'ei kerinnyt katsoa kuhun kukin heistä juoksi. Ei ketään näkynyt mistään, ainoastaan hyvin kaukaa näki sotamiehen luoksensa astuvan. Sotamies meniki ohitsensa. Koht'sillään näki Anni kerjäläiset hiivivän, joka haaralle silmäillen, lähellä olevista kartanoista. Tämä kaikki kummastutti häntä, suuressa surussansaki.
Mut' polnitsa ei mennyt mielestänsä: samassa uu'isti kysymyksensä.
"Se on potohuone, jossa ihmisiä parannetaan kuolleiksi", sanoi ukko; "moni täältä mei'än Ohalta on männyt, tahi ei itse männyt, vaan viety sinne; mut' ei niistä ole yksikään tullut terveeksi, vaan jok'ainua on kuollut." Tämä oliki totta; mutta ei kuolemiseen ole kehno parannus syynä sairas-huoneissa, vaan sairaan paranematoin heikkous, millon ei ole toivomistakaan eloon, jonka jo näkevät Tohtoritki vastaan ottaissansa, jota tekemään pakottaa hei'än ihmis-rakkaus. Sillä Suomalaista ei ennen saa potohuoneesen, ennenkuin hän itse jo hävittää toivon eloonsa, siitte vasta hän sallii itsensä vietäväksi — kuolemaan.
"Lähtekää hyvä ihminen minu'a saattamaan potohuoneisiin", pyysi Anni sitä, joka häntä neuvoi miestänsä etsimään polnitsoista.
— Mie läksisin mielelläni, vaan en osaa venättä; no yhtä kaikki, mie otan Pekon kerallani, hän osaa kysyä — sanoi hyvätahtonen kerjäläis-nainen Liena Roivanen. Pekko oli hänen poikansa, yhellätoista kymmenellä vuu'ella. Niin huomena lähetään myö miestäsi etsimään, jatkoi hän kehoittavaisesti.
"Ketä työ paraikaan juoksitta pakoon, vainko sitä sotamiestä, joka tästä mäni sivutse?" kysäsi tie'on halulta voitettu Anni.
— Myö luultiin sen olevan putkamiehen, sentäin juoksimme piiloon; vastasi ukko. — Mutta myö ereh'yimme, se oli muu sotamies, vaikka hänellä olivat punaset kaulukset, sillä jos se olisi ollut putkamies, niin olisi siunki ottanut kiini.