Täll'aikaa olivat kuitenkin siirtokunnasta lähteneet karkulaiset saapuneet Espanjaan ja hovissa tehneet kovia valituksia ja syytöksiä Colomboa ja hänen hirmuhallitustaan vastaan. Tämän johdosta lähetettiin Espanjasta erityinen komisarius — Juan Aguado — asioita tutkimaan. Hän tuli Hispaniolaan 1496 vuoden alussa. Silloin päätti Colombo, joka ei tahtonut alistua tämän herran tutkittavaksi, itse matkustaa Espanjaan asiaansa puolustamaan. Pitkän matkan perästä saapui hän sinne kesäkuun 11 p:nä 1496. Hänen astuessaan maalle Cadizin satamassa, eivät uteliaat katsojat enää nähneet tuota entistä ylpeää, pystypäistä amiraalia, vaan kaapuun ja pääpussiin puetun franciskaani-munkin, joka kaiken kallella kypärin asteli satamasta kaupunkiin.
Mutta hovissa onnistui Colombon puolustaa itseänsä hyvin. Hän oli varsin sukkela kieleltään, kuten jo ennen olemme huomauttaneet. Taitavasti osasi hän nytkin viitata niihin melkoisiin maan-alueisin, jotka hän jo oli voittanut Espanjan kruunulle, ja olihan yhä uusia tulossa, kunhan vain pidettäisiin kiinni aljetusta suunnasta. Pian kyllä aukenisivat kaikki Indian aarre-aitat. Nuori siirtokunta Hispaniolassa vain tarvitsi apua.
4. Colombon kolmas matka. Cabotto.
Hyväntahtoisesti Colomboa kuunneltiinkin; ja uusi retkikunta oli hänen johdollaan lähtevä tuohon kaukaiseen Kultalaan. Viipyi kuitenkin lähes kaksi vuotta, ennenkun tämä pääsi liikkeelle. Mutta toukokuun 30 p:nä 1498 purjehti Colombo 6 karavellilla ja 200 miehellä ulos San Lucar de Barramedan satamasta lähellä Cadizia kolmannelle retkelleen. Ferron kohdalla jakasi hän laivastonsa kahteen osaan, joista toinen lähti suorastaan Hispaniolaan. Itse purjehti hän toisen osaston etupäässä — 3:l1a laivalla — hieman etelämpään kuin ennen ja saapui heinäkuun 31 p:nä Trinidad nimiselle suurelle saarelle, joka Etelä-Amerikan pohjoisrannikon kanssa yhdessä muodostaa suuren Paria-lahden. Tähän lahteen purkaa vesiänsä valtava Orinoco monen laskuhaaran kautta. Colombo päästi, kuljettuaan lahden poikki, elokuun 5 p:nä ankkurinsa Pato nimiseen satamaan sen länsirannalla. Satunnaisen silmätaudin vaivaamana kun oli, hän ei itse voinut lähteä laivastaan, mutta lähetti osan väkeänsä maalle julistamaan sitä tavallisilla tempuilla Espanjan omaksi. Sinä päivänä — sunnuntaina elokuun 5:nä v. 1498 — Espanjalaiset nyt ensi kertaa panivat jalkansa Amerikan mannermaalle.
Colombo kyllä sen heti mannermaaksi arvasikin. Tarkalla silmällään havaitsi hän ne mahtavat, suolattomat vesivirrat, jotka maalta päin tulvailivat lahden läpi ja kauhealla pauhulla kohisivat ulos sen molemmista salmista. Ne eivät voineet tulla muusta kuin valtavasta joesta, joka juoksi suuren mannermaan halki. "Minä uskon" — kirjoitti hän päiväkirjaansa — "että tämä maa on mannermaa sekä että maallinen paratiisi on täällä." Tuo suuri joki on nyt — niin arveli hän — yksi niitä, jotka raamatun mukaan laskevat ulos paratiisista, ja se seikka myöskin selittää sen hurjan vauhdin.
Colombo ei kuitenkaan ollut ensimäinen Euroopalainen, joka oli löytänyt Uuden Maailman mannermaan. Puhumattakaan Leif Eerikinpojasta ja Islantilaisista, oli jo edellisenä vuonna, 1497, kesä- tai heinäkuussa eräs toinen Italialainen, Giovanni Cabotto, englantilaisella laivalla Bristolista, uudestaan löytänyt Labrador'in, ehkäpä Pohjois-Amerikan koko itärannikon.
Paria-lahdesta ohjasi Colombon laivasto kulkunsa suorastaan Hispaniolaan ja saapui elokuun viimeisenä päivänä Bartolommeon perustamaan uuteen San Domingo nimiseen kaupunkiin saaren kaakkoisrannalla. Siirtokunnan asiat olivat joteskin huonossa tilassa. Indiaanit olivat, raivoissaan vierasten yhä jatkuvista nylkemisistä ja julmuuksista, nousseet uuteen kinastukseen, ja niinikään kapinoitsivat äveriäät espanjalaiset seikkailijat, jotka eivät tyytyneet Bartolommeon komentoon. Colombo ei pystynyt tätä tilaa parantamaan. Hän oli liiaksi raaka voidakseen voittaa ihmisten sydämiä puolelleen. Espanjalaiset eivät saattaneet kärsiä hänen jyrkkää, käskevää olotapaansa. Seuraus oli uudet valitukset hovissa. Karkulaiset Hispaniolasta syyttivät häntä siitä, että hän muka oli pistänyt omaan pohjattomaan säkkiinsä kaikki kullat, joita hän oli antanut indiaanien louhia itselleen San Domingon kaivoksissa; — ja näissä syytöksissä näkyi olevan perää.
Hallitsijat lähettivät uuden komisariuksen asioita tutkimaan, ja niinpä tuli, kun tulikin, elokuun 23 p:nä 1500 Antonio Bobadilla, muuan hovimies, Hispaniolaan. Häntä sanovat ainakin hänen aikalaisensa rehelliseksi ja hurskaaksi mieheksi. Miten lienee ollutkaan asiainhaarain laita, — Bobadilla pani kaikki kolme veljestä — Cristoforon, Bartolommeon ja Diegon — vankeuteen, jossa he istuivat kaksi kuukautta. Sen jälkeen saivat he kahleet jaloissaan La Gorda nimisessä karavellissä matkustaa Espanjaan. Alusta kuljetti katteinina Villejo niminen aatelismies, joka matkalla tahtoi päästää Colombon kahleet; mutta tämä ei siihen suostunut. Raskaat rautaketjut jaloissaan vietiin Amerikan löytäjä marraskuun 22 p:nä 1500 Cadizissa maalle ja jätettiin kaupungin tuomarin huostaan.
Mutta kun hallitsijat, jotka silloin oleskelivat Granadassa, saivat tiedon tästä häpeällisestä käytöksestä niin ansiokasta miestä kohtaan, kuin Colombo kuitenkin oli, antoivat he heti käskyn hänen ja hänen veljiensä laskemisesta vapaiksi, ja Cristoforo sai vastaanottaa armollisen kirjeen, 2,000 dukaatia ja kutsumuksen Granadaan.
Colombon ylpeä luonee oli kuitenkin saanut pahan iskun, jonka haavaa ei edes kuningasten kunnioitus enää saanut umpenemaan. Hän huomasi joutuneensa sysätyksi syrjälle. Viime vuosina, hänen ollessaan retkillään ja Hispaniolassa, olikin koko joukko uusia löytöjä tapahtunut — ilman hänettä. Ja se tietysti hieman harmitti mahtavaa Genualaista. Luettelemme tässä lyhyesti nämä löytöretket.