Ranskalaisten hyökätessä Pyreneain niemimaalle muutti v. 1808 Portugalin kuningasperhe Rio de Janeiroon, ja siitä ajasta lähtein rupesi Brasilian asiat paranemaan. Satamat avattiin, teollisuus päästettiin kahleistaan, ja vapaampi henki alkoi puhaltaa hallinnon eri haaroissa. Mutta vieläkin suosittiin Portugalilaisia maassa syntyneiden Brasilialaisten kustannuksella, jotka nyt, noudattaen Espanjan Amerikalaisten esimerkkiä, rupesivat huutamaan eroa emämaasta. Kun vihdoin vanha kuningas palasi takaisin Portugaliin, jättäen siirtomaan hallituksen pojalleen, kutsui tämä, dom Pedro, kansalliskokouksen, joka elokuun 1 p:nä 1822 julisti Brasilian itsenäisyyden ja huudatti dom Pedron sen keisariksi.
Pedro I hallitsi perustuslaillisena valtiaana maata v. 1831 asti, jolloin hän luopui hallituksesta poikansa, Pedro II:n, hyväksi. Ja tämä taitava, jalo mies nyt laski perustuksen ikääskuin aivan uuteen Brasiliaan. Hallinto järjestettiin, kansanopetus parannettiin, suuret erämaat valtakunnan sisä-osassa avattiin viljelykselle, säännöllinen höyrylaivakulku Amazoni-joella aina Perun rajalle saakka pantiin toimeen, tiedettä ja taidetta, joita keisari itse hartaasti viljeli, edistettiin useilla laitoksilla, ja viimein lakkautettiin myöskin neekeri-orjuus. Mutta tasavaltainen liike oli Brasiliassakin jo pitkät ajat etelän kuumaa verta kiihoittanut, ja sotilaskähäkän kautta kumottiin marraskuun 15 p:nä 1889 keisariuus Brasiliassa ja perustettiin liittotasavalta Amerikan Yhdys-Valtain mallin mukaan. Siinä on nyt jokainen entinen maakunta omana valtiona. — Vanha Pedro keisari pakeni Euroopaan, lopettaakseen täällä vuosi takaperin päivänsä.
Uusin kehitysjakso muinaisen espanjalaisen ja portugalilaisen Amerikan historiassa on oikeastaan aineemme ulkopuolella, ja uusimpia historiallisia tapahtumia on yleensäkin kaikkein vaikeinta arvostellen silmäillä, koska me kaikki vielä ikääskuin pyörimme itse mukana tapausten ja aatteiden virrassa. Tasavaltainen hallitusmuoto on nyt tällä äärettömällä alueella kaikkialla vallitsemassa, ja epäilemättä on se, leväten kaikkein ihmisten yhtäläisyyden perustuksella, saanut paljon hyvää aikaan, missä vain tätä ylimmäistä peri-aatetta on kyetty noudattamaan. Mutta ne elävät ainekset, joiden sopimuksesta ja suostumuksesta nämä tasavallat syntyivät, olivat itse teossa kaikki etuoikeutettua ihmisluokkaa, itsekkäitä, heikomman sortoon tottuneita indiviidejä; ja espanjalaisten tasavaltain tähänastinen historia tarjoo nähdäksemme melkein yhtämittaisen jonon vallankumouksia ja diktaatorihallituksia, ollen kaikellaisten onnen-onkijain ja rosvojen kultaisena aikakautena. Mexikossa on näitä vallankumouksia 70 vuoden kuluessa ollut sadottain, ja yksi euroopalainenkin ruhtinas, onneton "keisari" Maximilian, tehtiin siellä aikoinaan päätä lyhyemmäksi, ja hänen vielä onnettomampi leskensä jäi mielipuolena harhailemaan, pitkin maailmaa. Venezuelassa, jalon Bolivarin omassa valtiossa, on raivonnut mitä mielettömin rotusota; ja Paraguayssa, Buenos Ayres'issa ja Perussa on sotilaston toimeenpanemia vallan-keikkauksia tapahtunut melkein yhtä tiheään kuin Mexikossa. Chilissä pysyivät tasavaltalaiset laitokset kauvan eheinä, kunnes Perua vastaan syttyneen sodan tähden kunnianhimoiset, mutta kunniattomat kenraalit sielläkin pääsivät peliänsä pitämään. — Cuba ja Portorico ovat vielä vanhan emämaan hallussa. — San Domingon eli Hispaniolan kadotti Espanja jo menneellä vuosisadalla Ranskalaisille, joiden taas puolestaan täytyi luovuttaa saari hirveään kapinaan nousseiden neekerien ja mulattien haltuun. Nämä uudet herrat muodostivat kumpanenkin tasavaltansa, jotka julmien verilöylyjen ja vallankumousten riehuessa ovat säilyneet, — Jamaica joutui jo 16 sataluvulla Englantilaisten käsiin. — Brasilia on ainakin hedelmällisyytensä ja metallirikkautensa puolesta toivorikas maa, ja mahdollista on että sen vielä johonkin määrin säilyneet indiaanit ja lukuisat sekarodut, joiden asuttavaksi maa ilmanalansa vuoksi paraiten sopiikin, kerran maailmassa voivat nostaa päätänsä muiden ihmisrotujen joukossa. — Säilyneet ovat tavallansa ja osaksi espanjalaisenkin Amerikan indiaanit, sulautuen, kuten neekeritkin, vähitellen yhteen alhaisemman espanjalaisen väestön kanssa. Peri-aatteellisesti voi indiaani nousta mihin virkaankin hyvänsä — muutamat, niinkuin Juarez Mexikossa, ovat kiivenneet presidentin-tuolillekin — ja indiaanilainen keikari pasteerailee kaupunkien kaduilla keppi kädessä yhtä mahtavana kuin muut narrit. Mutta jos saamme uskoa matkustavien tieteilijäin kertomuksia, ei se sivistyskanta, jolle espanjalaisen Amerikan indiaani siellä täällä on kohonnut, ole erittäin kehuttavaa laatua eikä siten hänen kohtalonsa yleensä suuresti kadehdittava — hänen aarniometsään ajetun taikkapa sukupuuttoon kuolleen veljensäkään puolelta. Niinpä kertovat meille Hellvald, Mason y.m. että näiden kunnioitettavain tasavaltain arvoisat kansalaiset ovat, suoraan sanottu, ihmiskunnan hylkyjä, konnamaisia heittiöitä kaikki tyyni — niinhyvin entinen isäntä kuin entinen renki. Espanjalaiset ovat, varmaankin vanhoja makean-leivän päiviä muistissaan pitäen, etenkin Mexikossa laiskoja tyhjän-toimittajia, jotka paraasta päästä elävät muukalaisten ryöstämisellä ja nylkemisellä, uhkapelillä ja varkaudella. Kortit on aina hienoimmankin herran taskussa. Vaimoväki ei tee niin mitään. "Lasten kuolevaisuus on tavattoman suuri." "Kansan täydellinen tylsyys ja ponnettomuus on hämmästyttävä". Tietämättömyys muukalaista kummastuttaa. "Historiasta ja maantieteestä ei heillä ole vähintäkään käsitystä. Euroopasta he tuntevat ainoastaan Espanjan, josta ovat kotoisinkin, Rooman, jossa paavi hallitsee, ja Parisin, josta he saavat vaatteensa." Huvituksina ovat paraasta päästä mitä hurjin uhkapeli, jossa usein koko omaisuus pannaan viimeiselle kortille, inhoittavat eläintaistelut — ja tappelut. Murhat ovat milt'ei joka nurkassa jokapäiväisiä tapauksia. — Ja indiaanit, entiset orjat, tietysti matkivat valkoisten tapoja, jotka sitten kuvastuvat valtiollisissa tapauksissa, s.o. alituisissa vallan-keikkauksissa.
Huolimatta tästä kaikesta ei kuitenkaan saa kieltää että tasavaltainen hallitusmuoto on monelle miljoonalle ennen sorrettuja olentoja, yksinpä kuoleville punanahoillekin, antanut oman ihmisarvon tunteen heidän huokaavaan rintaansa.
X.
Pohjois-Amerikan alku-asukkaat. Heidän kohtalonsa.
Siihen aikaan, kun ensimäiset Euroopalaiset ilmestyivät Pohjois-Amerikan rannoilla, oli punainen mies vielä koko tämän äärettömään alueen herrana, tämän alueen, jolla jylhät, paksut aarniometsät vaihtelevat vihannoivien ruohokenttäin kanssa, jolla idässä Alleghany-vuorten selänteet ja lännessä vakavain Kalliovuorten kukkulat kohoavat osaksi hedelmällisten laaksojen, osaksi autioiden hiekkatasankojen keskeltä, jolla jättiläisvirrat Mississippi, Missouri, Ohio ja muut vyöryttävät vesiänsä, jolla vihdoin pohjosessa mahtavat järvet muodostavat äärettömän, rikkaiden metsästysmaiden ympäröimän vesistön.
Punainen mies, "indiaani", jonka sivistyneemmät rotuheimot olivat "aikojen alussa" painuneet etelään päin, Mexikon ja Perun ylätasangoille, vaelteli, kuten ennenkin, "kalpeanaamain" tullessa, vielä vapaana metsämiehenä, jousi, keihäs ja sotatappara kädessään, näillä avaroilla aloilla, pyydystellen heinä-aavikkojen härkää ja muuta riistaa, hänen vaimonsa istuessa kodassa, "wigwam'issa", kotitöitä toimitellen. Tosin oli vaskenvärinen metsäläinen sivistymätön, mutta onnellinen; hänen tarpeensa olivat vähäiset, vaan ne elämän-nautinnot, jotka hän tunsi, saivat hänen vilpittömän sielunsa iloitsemaan. Sota vihollisia heimoja vastaan ja metsän-otuksen kaataminen, hänen samotessaan paikasta paikkaan, oli mielityötä ja kunniaa. Ja hänen rinnassaan asui inhimilliset tunteet yhtä hyvin kuin sinunkin, sivistyksen kalpea kantolapsi. Rehellisyyttä, kuntoa ja jaloutta tiesi hän pitää arvossa ja rakastaa, ja hänen silmänsä vettyivät, jos osoitit hänelle odottamattoman hyvän-työn. Eikä hän apuasi koskaan unohtanut. Meni vaikka kuolemaan sua kiittääksensä. Mutta vääryyttä, petollisuutta, konnuutta osasi hän myöskin kostaa. Ja voi sitä verivihollista, joka joutui hänen käsiinsä! Silloin kimalsihe ilmassa kauhea "tomahawk", tapparakirves, ja pian oli poloisen päänahka nyljettynä riippumassa hänen vyötäreillään. Mutta sovitun rauhan merkiksi hautasi hän sotatapparansa maahan ja poltteli ystävyydenpiippua yhdessä äskeisen vihollisen kanssa. Omituisen voimakkaana, ylevänä, kuvarikkaana virtaili silloin sointuva puhe hänen huuliltaan. — Joka päivä lähetti hän rukouksensa "suurelle hengelle ylhäällä", toivoen sankarikautensa loputtua täällä maan päällä pääsevänsä "toiseen valtakuntaan", jossa äärettömät, "tuntemattomat metsästysmaat" häntä odottivat. — Hänen rotusukulaisiaan, kaikki melkein yhtäläisellä tiedon ja taidon asteella, oli, joko ystävällisinä tai vihollisina hänelle, jo olemassa melkoinen paljous — sanotaan kokon. 18 miljoonaa — hajallansa yltympäri hänen valtakuntaansa.