Kummastakin käy yhtä hyvin selville että kohta 11:n vuosisadan alussa muutamat Islantilaiset lännessäpäin Grönlannista löysivät siihen saakka Euroopalaisille tuntemattomia rannikkoja, että he oleskelivat siellä vähintäinkin kolme talvea, mutta sitten "skrälingien" hyökkäysten johdosta pakoitettiin lähtemään tiehensä. Siinäkin pitävät molemmat kertomukset yhtä, että löytäjä nimitti näitä rannikkoja: Helluland, Markland ja Vinland.
Että nämä maat olivat Pohjois-Amerikan itärantaa, sitä ei ole käynyt epäilläkkään. Niinikään osoitti tutkimus varsin pian että Helluland oli Labrador-niemen koillisranta ja Markland New-Foundlandin kaakkoinen rannikko. Näiden seutujen nykyinen maanlaatu sopii aivan täsmälleen islantilaisiin kertomuksiin Hellulannin ja Marklannin luonnosta. Sitä vastoin eroavat mielipiteet melkoisesti Viinimaan aseman suhteen. Äskettäin on kuitenkin historioitsija, professori G. Storm Kristianiassa varsin tukevilla perusteilla osoittanut että Vinland arvattavasti oli Uuden Skotlannin kaakkoisrannalla. Siellä kasvaa viiniköynnös vielä tänä päivänä itsestään ja vuorten notkoissa on pitkät kaistaleet villisti kasvavaa riisiä, tarinan "omakylvöiset vehnävainiot."
Islantilaisten löytöretket Amerikaan eivät vaikuttaneet mitään pysyväistä asuttamista Euroopalaisten puolelta, vaan jäivät pian kyllä melkein aivan unohduksiin. Leif Eerikinpojan ja hänen seurueensa löytö ei ollut aikaan saanut mitään käytännöllistä tulosta. Lystillisyyden tähden sopii myöskin mainita että Islannissa uskottiin siihen aikaan, kuin tarina kirjoitettiin, että Viinimaa oli yhdessä — Afrikan kanssa, johon luuloon antoi syytä juttu yksijalkaisesta miehestä? Keski-ajan kansanluulojen mukaan oli, näet, Afrikassa olemassa ihmisiä, joilla muka ei ollut muuta kuin yksi jalka.
Islantilaisten Amerikan löytö siten tapahtui vielä vähemmällä tietoisuudella kuin sen miehen, jota syystä kyllä pidetään Amerikan varsinaisena löytäjänä, vaikkapa hän arvelikin löytämäänsä maata Aasiaksi ja suoritti suuren työnsä viisisataa vuotta myöhemmin kuin Leif Eerikinpoika satunnaisen retkensä.
IV.
Kolumbus.
1. Cristoforo Colombon nuoruus ja valmistavat puuhat.
Genovan mahtava kauppakaupunki oli 14 sataluvulla ikääskuin idän ja lännen yhtymäpaikkana, jossa varhain saatiin tietää mitä maailmassa merkillistä tapahtui. Sen suuressa satamassa vilisi laivoja kaikilta ääriltä, ja sen merimiehet kulkivat kaikkia tunnettuja vesiä, nauttien etevimpäin merentuntijain mainetta. Sieltä olivat m.m. ne miehet lähteneet, jotka tulivat Portugalilaisten opettajiksi merenkulku-taidossa ja loivat tästä valtakunnasta mahtavan merivallan. Niinikään oli Genovan kaupunki mainio teollisuudestaan ja etenkin kutomateoksistaan. Sen tukkukauppiaat olivat kustantajia suurelle joukolle verkakankureita, jotka kodeissansa vaimoineen lapsineen ammattiaan harjoittivat.
Tämmöisessä vilkkaassa paikkakunnassa näki päivän valon ja vietti nuoruutensa kuuluisa Cristoforo Colombo, Amerikan "varsinainen löytäjä." Hänen isänsä oli verkakankuri Domenico Colombo, jonka kangaspuut jyskyivät Quinto nimisessä kylässä puolen penikulmaa kaupungista. Kuten muinoin seitsemän paikkakuntaa Kreikassa riiteli tuosta kunniasta, mikä heistä olisi Homeroksen syntymäpaikka, niinpä eri kylät ja kaupungit vielä tänä päivänä käyvät lystillistä kynäkiistaa siitä, missä heistä Amerikan löytäjä ensin olisi avannut silmänsä. Niinkuin ruotsalainen tohtori O.W. Alund, jonka vasikoilla tässä parasta päästä kynnämme, annamme kunnian Quinto-kylälle, jossa siis Domenicolle ja hänen vaimolleen Susanna Pontanarossalle vuonna 1446 taikka 1447[2] syntyi poika Cristoforo sekä myöhemmin Giovanni Pellegrino ja Bartolommeo. Jo vuonna 1451 muutti perhe San Stefano nimiseen Genovan esikaupunkiin, jossa jatkettiin kankaan-kutomista ja elettiin kuin ennenkin. Siellä syntyi sille vielä tyttö Blanchinetta ja nuorin poika Diego. Pojat antautuivat kaikki isän ammattiin, kuten ajan tapa vaati; eikä heillä ollut mitään valitsemisen oikeutta. Ammattikunnan koulumestarilta oppivat he lukemaan, kirjottamaan ja lukua laskemaan. Mitään korkeampaa koulu-opetusta eivät pojat näy saaneen, eikä olisi siihen ollut varaakaan. Amerikan löytäjä jäi itse teossa jokseenkin "oppimattomaksi mieheksi", jos varsinaista koulu-opetusta silmällä pidetään. Mutta itse Genovan kaupunki oli hänelle oivallisena kouluna hänen vastaista elämän-työtään varten. Hallitsevista luokista levisi tiedot maailman tapahtumista sukkelasti alempiinkin, joiden perheen-jäseniä oli purjehtimassa ylt'ympäri maailmaa. Varsinkin kiinnittivät sen ajan suuret löytöretket kaikkein mieltä, ja Cristoforo Colombo kuunteli jo pienestä pitäen korvat pystyssä merimiesten juttuja, niin hyvin totta kuin valhetta. Paljon sai hän kuulla puhuttavan "San Brandanin salaperäisestä saaresta", "Amazonien maasta" ja "Antillasta, jossa oli seitsemän kaupunkia", jotka oli rakentanut seitsemän piispaa, jotka Länsi-Götien valtakunnan hävittyä Espanjassa kerran olivat lähteneet tuohon kaukaiseen saareen, jonka sitten muutamat merenkulkijat olivat nähneet, mutta joka myöhemmin oli käynyt mahdottomaksi löytää.