Tappelu alkoi Tlaskalaisten puolelta tiheällä nuoli- ja heitto-aseiden sateella, joiden vinkuessa Espanjalaiset hiljoilleen etenivät, kunnes he vähän matkan päässä vihollisista avasivat rintamansa ja oksennuttivat ulos kanoonainsa ja pyssyjensä sisällyksen, joka tiheään sullotussa indiaani-joukossa teki hirveät tuhotyöt. Silloin heti koko tuo uhkarohkea joukko terävine Toledo-säilineen ja keihäineen kävi Tlaskalaisten kimppuun lujasti suljetussa falangissa. Miehekkäästi ja kylmäverisesti toimitettiin hyökkäys; mutta miehuutta ei puuttunut Tlaskalankaan pojilta. Joukottain kaatui näitä maahan, mutta uusia parvia tuli kuolleiden sijaan, ja ennen pitkää täytyi Espanjalaisten kääntyä hyökkäyksestä puolustukseen. Viimein murtausivatkin hurjasti huutaen Tlaskalan miehet heidän riviensä läpi, ja nyt kuppuroitsivat kaikki sinne tänne toinen toisensa seassa. Tällä huimalla hetkellä, jolloin kaikkinainen komento ja järjestys oli loppunut, ryntäsi Cortez rajuine ratsumiehineen vastustamattomalla voimalla vihollista vastaan, samalla kun taasen tykistö rupesi jyrisemään Tlaskalaisten kylkilinjaan ja soi jalkaväelle hetken hengähtämisen aikaa. Hyvin harjoitetut espanjalais-joukkiot yhtyivät uudestaan, ja taistelu järjestyi jälleen. Nyt oli Tlaskalaisten vuoro väistyä, ja tappelu taukosi hetkeksi. Mutta Xikotenkatl vain kokosi joukkonsa uuteen hyökkäykseen. Tämä ehkä olisi saattanut hurjanrohkeat seikkailijat Tlaskalan jumalain uhriksi, sillä neljän tunnin tappelun perästä olivat he nyt joteskin uuvuksissaan; mutta suppea suojeluspyhä näkyi todellakin Espanjalaisia viisailla vehkeillä auttelevan, kuni muinoin sinisilmä Atene Kreikan sankareita Trojan tanterilla. Uskollinen Xikotenkatl sai, näet, päähänsä että Otomilaisten sotapäällikkö oli pelkuri, ja hän lausui ajatuksensa suoraan. Seuraus oli että Otomilainen vaati Xikotenkatlea kaksintaisteluun, josta kuitenkaan ei mitään tullut, koska toiset päämiehet karkasivat väliin. Mutta Otomilainen vei lippunsa sotajoukosta pois, ja tämä supeni lähes kolmannella osalla. Samaan aikaan kuuluu myöskin eräs tlaskalainen alipäällikkö, joka komensi 10,000 miestä, luopuneen tappelusta, jolloin Xikotenkatl ei enää arvellut voivansa käydä Espanjalaisten kimppuun; ja nämä jäivät taaskin paikan herroiksi. Mutta kerrotaanpa myöskin että sinä päivänä ei yksikään Espanjalainen jäänyt haavoittumatta. Niin oli hevostenkin laita. Ja väsyneenä pitkällisestä kamppauksesta vetäysi Cortezin joukko takaisin vuorelleen, levähtääkseen vaivoistaan.

Uusi lähetystö pantiin menemään Tlaskalaan, jonka neuvoskunta ei kuitenkaan tälläkään kertaa suostunut tarjottuun rauhaan. Heidän pappinsa antoivat — kuten kerrotaan Xikotenkatlen kehoituksesta — sen neuvon että Espanjalaiset olivat torjuttavat yöllä, koska nämä muka olivat "päivän lapsia," vaikk'ei sentään jumalia, kuten muutamat luulivat. Xikotenkatl sai käskyn tehdä yöllisen hyökkäyksen vuorella majailevia Espanjalaisia vastaan. Tämä tehtiinkin muutamana yönä. Mutta Cortez oli varoillaan. Itse tarkasteli hän, luottamatta paraimpiinkaan ritareihinsa, yön pimeässä vahtejansa, ja onneton se, joka ei ollut paikallaan. Tämmöisellä tarkastuskäynnillä oli kerran muuan sotamies hänet pimeässä ampua, mutta Cortez ennätti saada lausutuksi tunnussanan ja pelastui. Tavallistenkin olojen vallitessa oli tämä tarkkuus hänen tapanansa, ja tässä vaarallisessa tilassa nyt varsinkin valvottiin vahtien valppautta mitä ankarimmasti, vaikkapa väki olikin kovin väsyksissään ja uupuneena. Jo pitkän matkan päässä huomattiin Xikotenkatlen armeija, ja hiljaisuudessa toimitettiin kaikki puolustus-hankkeet. Tykit ja pyssyt ladattiin ja kaikki miehet järjestettiin asentoon hyökkäystä varten. Tlaskalaiset luulivat kuitenkin "auringon lasten" lepäävän yön puolipimeässä. Silloin äkki-arvaamatta tuima tykistö purkasi sisällyksensä heidän riveihinsä, levittäen kuolemaa ja hävitystä. Kuin haukka pesästään hyökkäsi sitten heti koko espanjalainen voima alas vuorelta, jossa leiri sijaitsi, ja tällä kertaa kestivät Tlaskalaiset ainoastaan muutaman minutin. Hämmästyneinä ja kovasti pettyneinä turvasivat he pakohon poikki tasangon, jossa kuitenkin ratsuväki heidät saavutti ja tappoi Tlaskalan miehiä joukottaan.

Seuraavana päivänä uudisti Cortez tarjoumuksensa, ja jo suostuikin siihen Tlaskalan neuvoskunta, jonka lähettiläät tapasivat kokonaan masennuksissa kärsityn tappion johdosta. Xikotenkatl tarjousi vieläkin toistamaan taistelua ja pesemään Espanjalaisten verellä pois sen pilkun, joka oli tahraantunut Tlaskalan soturien kunniaan; mutta neuvosto pani nyt kuitenkin menemään lähetystön, joka runsailla lahjoilla astui espanjalaisen sotapäällikön eteen ja puhutteli häntä Marinan kautta seuraavasti:

— Jos olette vihollisia ja julmia jumalia, niin luovutamme teille täten useampia orjia, jotta voitte syöttää vatsanne täyteen niiden lihalla ja juoda niiden verta; jos olette lempeitä jumaluuksia, niin pitäkää hyvänänne kirjavia höyheniä ja suitsu-aineita; mutta jos olette ihmisiä, niin saatte tästä leipää, hedelmiä ja lihaa. —

Tähän puheesen vastasi Marina Cortezin puolesta, ja aselepo tehtiin.

Kaksi päivää perästäpäin saapui Tlaskalasta juhlallinen, loistavaan asuun puettu lähetystö, jonka etupäässä oli sotapäällikkö Xikotenkatl valkoisessa, höyhenillä ja jalokivillä somasti koristetussa varustuksessa. Kelpo indiaani-päällikkö, jonka ryhti oli jalo ja miehekäs, selitti suoraan ja pelkäämättä että hän yksinään oli syynä maanmiestensä harjoittamaan vihollisuuteen Espanjalaisia vastaan, sillä hän oli muka luullut että nämä olivat liitossa Montezuman kanssa, joka oli hänen kansansa verivihollinen. Hän heittäysi sentähden Cortezin haltuun, jotta tämä saisi tyhjentää vihansa hänehen, mutta säästää hänen kansansa. Tlaskalan portit olivat Cortezin sotajoukolle avoinna. — Niin puhui uljas Xikotenkatl.

Nuoren indiaani-soturin suora ja vilpitön käytös teki miellyttävän vaikutuksen Corteziin. Hän suostui pyydettyyn rauhaan ja ilmoitti muutaman päivän perästä itse tulevansa Tlaskalaan. Xikotenkatl tarjousi silloin etevimpien seuralaistensa kanssa jäämään panttivangiksi leiriin, vakuudeksi Espanjalaisten turvallisuudesta Tlaskalassa. Mutta Cortez ei; huolinut tästä tarjouksesta, vaan selitti ylpeästi ett'ei hän tarvinnut mitään takuuta turvallisuudestaan.

Tässä tilaisuudessa oli saapuvilla muutamat lähettiläät Mexikosta, jotka salaa olivat hiipineet Tlaskalan alueen läpi. He jättivät keisarinsa nimessä taaskin Cortezille suuren lahjoituksen ja onnittelivat häntä Tlaskalaisista saatuun voittoon. Heidän asianaan oli vieläkin varoittaa häntä menemästä Mexikoon ja etenkin ehkäistä liittoa syntymästä Espanjalaisten ja Tlaskalaisten välille, joiden viekkaudesta ja uskottomuudesta he tekivät vilkkaan kuvauksen. He eivät kuitenkaan saaneet Cortezilta muuta kuin että hän vielä lykkäsi tulonsa Tlaskalaan kuudeksi päiväksi. Viimeisenä näistä tuli uusia lähettiläitä Tenochtitlanista, taaskin rikkaita lahjoja tuoden; ja nämä nyt ilmoittivat että heidän keisarinsa oli taipuvainen rupeemaan ystävyyden-liittoon sen suuren hallitsijan kanssa, jota Cortez palveli, jakamaan aarteensa hänen kanssaan ja suorittamaan hänelle määrättyä vuotuista maksua, — sillä ehdolla, että Cortez luopuisi kaikkenaisesta yhteydestä Tlaskalaisten kanssa ja samalla heittäisi sikseen aikomuksensa tulla Tenochtitlaniin.

Cortez tähän ei antanut mitään suoranaista vastausta, sillä hän tahtoi pitää Mexikolaisia epätiedossa. Mutta itsessään oli hän lujasti päättänyt pysyä suostumatta mihinkään ehtoihin.

Täll'aikaa kävivät Tlaskalaiset levottomiksi, Espanjalaisia kun ei kuulunutkaan tulevaksi heidän kaupunkiinsa. Olivatko Mexikolaiset onnistuneet herättämään Cortezissa epäluuloa heidän vilpittömyyttänsä vastaan? Tämän epätietoisuuden poistamiseksi ryhdyttiin erinomaiseen hankkeesen. Koko korkea neuvoskunta ynnä lukuisan seurueen kanssa lähti Espanjalaisten leiriin, johon kukin neuvostonjäsen kannettiin kantotuolissa. Etevin heidän joukossaan oli sotapäällikkö Xikotenkatlen isä, sokea vanhus, joka nyt piti Cortezille puheen, muistuttaen häntä tuosta lupauksesta, jonka mukaan Espanjalaisten piti elää rauhassa Tlaskalaisten kanssa ja tulla heidän pääkaupunkiinsa. Jos Cortez oli muuttanut mieltä, pyysi hän virkaveljineen saada jäädä vangiksi vieraiden luokse, koska muka neuvoskunta yksinään oli sotapäätöksen tehnyt.