Cortez lupasi nyt täyttää heidän toivomuksensa, ja neuvoskunta lähti juhlallisessa saattokulussa takaisin Tlaskalaan. Leirissä ruvettiin niinikään nyt lähtöä tekemään, ja muutaman päivän mentyä marssittikin Cortez sotavoimansa Leipämaan pääkaupunkiin. Mitä oli siellä nähtävänä ja millainen oli näiden "villien" indiaanien koti-elämä? Cortez itse antaa siitä kirjeessä keisari Kaarle viidennelle seuraavan kertomuksen:

"Tämän kaupungin suuruus ja loisto minua hämmästyttää. Se on suurempi kuin Granada, sisältää yhtä paljon ja yhtä kauniita rakennuksia kuin Granada ja on valloituksenkin perästä paljon väkirikkaampi ja paremmin varustettu jyvillä, siipi-eläimillä, metsän-riistalla, kaloilla, raittiilla vedellä, palkohedelmillä ja muilla oivallisilla ruokatavaroilla. Joka päivä on 30,000 ihmistä kokoontunut torille ostamaan ja myymään, ottamatta lukuunkaan kauppiaita ja välikauppiaita, joita on kaikkialla muualla kaupungissa. Tällä torilla saa ostaa mitä ikinä elannokseen tarvitsee, saa ostaa vaatteita, kenkiä, kulta- ja hopeakoristuksia sekä kaikellaisia höyhenteoksia, parahinta tekoa maailmassa. Jos jonkinlaisia savi-astioita ja paljon parempia kuin Espanjassa saapi täällä, niinikään erillaisia kasvia ja lääkkeitä sekä paljon muuta tavaraa. Täällä on kylpyhuoneita kosolta sekä paikkoja, joissa voi leikkauttaa hiuksensa ja ajattaa partansa. Lyhyesti sanottu, tässä kaupungissa on kaikin puolin hyvä järjestys ja kunnollinen hallinto. Asukkaat pystyvät jos mihinkä työhön hyvänsä ja veisivät voiton taidollisimmistakin Afrikalaisista" (maurilaisista asukkaista Espanjassa, jotka olivat maailman mainioita taidostaan ja hienosta sivistyksestään).

Espanjalaiset historioitsijat itse kertovat että Cortezia tervehdittiin Tlaskalassa yhtä loistavasti kuin koskaan roomalaista sotapäällikköä Tiberin kaupungissa suuren voittoretken perästä, ja niinä kolmena viikkona, jotka hän oleskeli siellä, kohtelivat Tlaskalaiset hänen sotilaitaan kuin jumalia. Liitto lopullisesti solmittiin, ja vahvistaakseen vieläkin ystävyyttään näiden kummallisten vieraiden kanssa tarjosivat etevimmät Tlaskalaiset tyttäriään vaimoiksi Cortezin ritareille. Xikotenkatlen oma tytär, jota pidettiin Tlaskalan ihanimpana impyenä, kastettiin ja joutui naimisiin reippaan Alvaradon kanssa. Tämän nuoren hidalgon vaaleat, kiherät hiukset, valkoveriset kasvot ja iloinen luonto suuresti miellytti Tlaskalaisia.

Cortez tietysti täälläkin koki saada uusia liittolaisiaan luopumaan heidän vanhoista jumalistansa, mutta sepä ei käynytkään niin helposti. "Leipämaan" asukkaat pitivät kiivaasti uskontonsa puolta, ja viimein Cortez, vaikka hyvin vastenmielisesti, jätti itse viisaan isä Olmedon neuvosta tämän asian sikseen. Tässä oli ennen kaikkea tärkeä ystävyyden pysyttäminen tämän sotaisan kansan kanssa. Espanjalaisten kortterissa pystytti Cortez kuitenkin suuren ristin ja piti joka päivä juhlallisia messuja, joita kaupungin asukkaat hiljaisina kuuntelivat.

Mutta vierasten kanssa tekemällensä liitolle, joka koski sekä hyökkäystä että puolustusta, pysyivät Leipämaan kelpo asukkaat viimeiseen saakka uskollisina, vaikka he saivat monta vääryyttäkin kärsiä.

Heidän uljasta sotapäällikköänsä, jonka nimen olemme panneet otsakirjoitukseksi tälle luvulle, odotti surullinen kohtalo. Mutta siitä sittemmin kertomuksemme kehjetessä.

V. Luvattu maa.

Tlaskalaan oli taaskin Cortezin luo tullut Mexikosta lähetystö, joka tavallisia lahjoituksia Montezumalta tuoden nyt suorastaan kutsui Espanjalaisia tulemaan hänen luoksensa Mexikon pääkaupunkiin. Kutsumus suuresti hämmästytti Cortezia, mutta oli tietysti myöskin hänelle varoituksena pysymään varuillansa, koska Montezuma nyt silminnähtävästi oli muuttanut menetystapaa. Lähettiläät neuvoivat häntä myöskin Montezuman nimessä kulkemaan Cholulan kaupungin kautta, joka oli noin seitsemän maantiet. penikulman päässä Tlaskalasta. Neuvo tietysti ei vähentänyt Espanjalaisten epäluuloja; sillä Tlaskalaisten tiedon-antojen mukaan majaili suuri Mexikolainen sotavoima Cholulan läheisyydessä, ja tämän kaupungin asukkaat olivat ystävällisessä suhteessa Montezumaan. Siitä huolimatta päätti Cortez kuitenkin poiketa Cholulaan, koska sieltäkin nyt tuli lähetystö ja kutsui häntä kaupunkiin. Cortez ei tahtonut että hänen sotaisat liittolaisensa näkisivät mitään pelon merkkiä hänessä, eikä hän liioin halunnut jättää vihamielistä kaupunkia ja mexikolaista sotavoimaa taaksensa. Cholulaan päätettiin siis lähteä, ja Cortezin sotajoukko, jota seurasivat Zampoalaiset ja 6,000 Tlaskalaista soturia, samosi pois vapaavaltion alueelta ja saapui seuraavana päivänä Cholulaan, jossa Espanjalaisia ja Zampoalaisia kaikilla ystävyyden osoituksilla tervehdittiin ja vieraanvaraisesti kestittiin; mutta Tlaskalaisia ei päästetty kaupungin sisään.

Iso muurirakennus melkein keskellä kaupunkia annettiin Espanjalaisille kortteriksi, ja heidän isäntänsä kohtelivat heitä erinomattain ystävällisesti. Kuitenkin olivat he Cortezin mielestä luonteeltaan umpimieliset ja juonikkaat, verraten suoraluontoisiin ja sotaisiin Tlaskalaisiin. Hän rupesi heitä epäilemään, varsinkin sitten kun ruokavaroja Espanjalaisten kortteriin alkoi tulla niukemmalta eikä enää kazikeja käynyt häntä tervehtimässä. Kaksi Tlaskalaista, jotka salavihkaa olivat hiipineet kaupunkiin, kehoitti häntä olemaan varuillansa, koska, kuten he kertoivat, ylhäisten indiaanien vaimoja ja lapsia joka yö pakeni pois kaupungista ja kuusi orjalasta oli uhrattu etevimmässä temppelissä, tapaus, joka muka aina tiesi jotakin tärkeää olevan tekeillä. Epäluulo kävi viimein Marinan ilmi-antojen kautta varmuudeksi. Hän oli päässyt erään ylhäisen kazikin puolison ystävyyteen, ja tämä, joka tunsi maanmiestensä vehkeet Espanjalaisia kohtaan, tahtoi pelastaa Marinan. Kaziki-vaimo kertoi Marinalle että Espanjalaisten ja heidän liittolaistensa perikato oli päätetty: 20,000 mexikolaista sotilasta piileili kaupungin lähistössä, valmiina syöksemään sen sisään tarvittaissa, aseita oli jaettu kaupunkilaisille, katuja oli teljetty, toisiin oli kaivettu syvät, mullalla löyhästi peitetyt kuopat hevosten surmaksi, talojen ja temppelien katoille oli ko'ottu kiviä, joita ai'ottiin viskata Espanjalaisten päälle. Nämä tuumattiin armahtamatta tappaa; ainoastaan muutamat olivat elävinä otettavat kiinni ja lähetettävät Montezumalle, jotta hän saisi tyydyttää uteliaisuuttaan ja sitten uhrata heidät jumalilleen. Aika tämän hankkeen toimeen-panemiseksi oli käsissä, eikä mikään voisi Espanjalaisia pelastaa. — Niin kertoi ylhäinen indiaanitar Marinalle ja tarjosi tälle turvaa omassa huoneessaan. Marina suostui ehdoitukseen ja sanoi vain lähtevänsä pikimmältään noutamaan kalleuksiansa, mutta samassa kiirehti hän Cortezin luo ja ilmoitti kaikki mitä oli saanut tietää.

Nopeaneuvokas espanjalainen retkeilijä ryhtyi heti varokeinoihinsa. Espanjalaisten kortterissa kutsuttiin koko sotajoukko aseisin ja vahteja lisättiin, jonka jälkeen Cortez lähetti sanoman Cholulan kazikeille että hän muka seuraavana päivänä aikoi lähteä kaupungista ja nyt tahtoi sanoa heille jäähyväiset kortterissaan. Tänne saapuivatkin pian kazikit ja muut ylhäiset Cholulalaiset, ja heitä seurasi lukuisa joukko sotilaita, joita muka Cortez saisi käyttää kuorman-kantajina. Mutta Cortez astui esiin, syytti kazikeja petoksesta ja komensi miehensä ilman sen enemmittä mutkitta käymään heidän kimppuunsa. Kauhea verisauna alkoi, ja kun samassa Tlaskalaiset ryntäsivät sisään kaupunkiin, tuli tämä moisten hirmutöiden temmellyspaikaksi, että "raa'at villit" varmaankaan eivät ennen olleet sen vertaista nähneet. Kristinuskon ritarit riehuivat pahemmin kuin raatelevat pedot. Yli 6,000 Cholulalaista miestä teurastettiin; mutta heidän vaimonsa ja lapsensa veivät Tlaskalaiset orjikseen, joista tarpeen tullessa sitten tietysti jumalain-uhrit olivat otettavat. "Myöhemmin" — sanotaan — "onnistui Cortezin kuitenkin saada liittolaisensa laskemaan nämä vapaiksi ja ehkäistä kaupungin perinpohjaista hävittämistä, mutta ei ennenkun suuri osa kauniimpia rakennuksia Cholulassa, Aztekien pyhässä kaupungissa, oli poroksi palanut." Vielä monta vuotta perästäpäin muistuttivat hiiltyneet rauniot "Cholulan verilöylystä".