Millä puolustavat mainiot Kristinuskon lähetyssaarnaajat semmoisia tekoja? Cholulaisten petoksella, näillä kun oli paha mielessä vieraita vastaan. Mutta Cortez käytti ihan samaa sotajuonta, houkuttaessaan heidät kortteriinsa, karatakseen äkki-arvaamatta syyllisten ja syyttömäin päälle. Ja Espanjalaiset olivat kuitenkin kuokkavieraina kielletyllä alueella. Sen he kyllä tiesivät. Päätänsä pudistellen arvelevat Cortezin urostöiden innokkaimmatkin ihailijat kuitenkin että "Cholulan verilöyly on pimeänä pilkkuna suuren valloittajan kiiltävässä kilvessä." — Kai se niin on.
Pari päivää tästä kauhutyöstä tuli taaskin lähetystö Montezumalta, "joka kauhistuneena Cholulan kohtalosta kiirehti riisumaan päältänsä kaiken osallisuuden Cholulalaisten uskottomuudessa." Hänen viattomuuttaan eivät kuitenkaan espanjalaiset historian-kirjoittajat usko. Päin vastoin väitetään kiven kovaan että Montezuma oli Cholulaisten aikoman hyökkäyksen keksijä ja että todellakin 20,000 hänen omia sotilaitaan piileili vuoristossa kaupungin ulkopuolella, valmiina annetusta merkistä syöksemään Espanjalaisten kortteriin.
Kun Cortez liittolaisineen lähti Cholulasta matkalle Mexikoon, josta hän nyt oli 20 penikulman päässä, ei kuitenkaan näkynyt hituakaan semmoisesta sotajoukosta.
Mutta useista kylistä, joita nyt oli Espanjalaisten tiellä, tuli Cortezin luo monta ylhäistä Mexikolaista, jotka valittivat Montezuman hirmuvaltaa ja tervehtivät Espanjalaisia pelastajina hänen ikeestään, — seikka, joka tietysti suuresti elähytti valloittajien toiveita, koska eripuraisuuden syöpäläinen toisessa riitaveljessä tietysti aina on hyvä enkeli toiselle.
Ja hyvällä luottamuksella onnettaren suosioon samottiin nyt eteenpäin. Monen päivän matkan perästä tultiin muutamaan tienhaaraan. Toinen tie oli suljettu suurilla puilla ja kivillä. Kysymykseensä mitä tämä merkitsi sai Cortez mexikolaisilta lähettiläiltä sen vastauksen, että keisari tahtoi varoittaa vieraita kulkemasta sitä tietä, koska se oli, vaikka lyhyempi, täynnään vastustamattomia esteitä. "Espanjalaiset eivät pelkää esteitä", vastasi Cortez, perkkautti tien puhtaaksi ja marssitti joukkonsa sitä pitkin eteenpäin. Tämän johdosta katosi valloittajien jalkojen alta sileä, kaunis maa, ja he kulkivat nyt sitä vuoriselännettä ylöspäin, joka eroittaa Pueblan ja Mexikon suuret ylätasangot. Ilma kävi teräväksi, purevaksi; korkeilta vuorilta viiltävät tuulet panivat ihmiset ja hevoset värisemään vilusta. Pian retkeili sotajoukko Pohjois-Amerikan kahden korkeimman vuorikeilan välissä. Nämä ovat Popokatepetl eli "Savuava vuori" ja Iztaccihuatl eli "Valkoinen vaimo". Indiaanilainen taru, joka on lumonnut nämä vuoret peljättäviksi aaveiksi, pitää, näet, jälkimäistä edellisen puolisona. Popokatepetl, joka on 600 metriä korkeampi kuin Euroopan jättiläinen Montblanc, purkasi valloituksen aikana useasti sisällistä tultansa, etenkin Espanjalaisten ollessa Tlaskalassa. Ja tätä jo pitivät maan asukkaat huonona merkkinä.
Joka päivä tuli Cortezin luo lähettiläitä läheisistä paikkakunnista pyytämään häneltä apua Aztekien rasittavaa hallitusta vastaan. Mutta Montezuma koki uusilla rukouksilla ja lahjoilla saada vieraita palaamaan takaisin, varsinkin kun ilma, heidän vieläkin ylemmälle noustessaan, kävi yhä kylmemmäksi ja seudut kolkommiksi. Turhaan. Uhkarohkeat retkeilijät kiipesivät Sierra Ahualkon huipulle — ja siitä alaspäin muuttui maa, muuttui miellyttäväksi.
Eräässä Sierran mutkelmassa aukesi yht'äkkiä heidän silmiensä eteen ihanainen näky. Sykkiviä sydämin seisoivat kaukahiset matkustajat kallion jyrkänteen reunalla, katsellen alaspäin. He näkivät Mexikon eli Tenochtitlanin verrattomaksi kerrotun laakson, tuon Eedenin ja Eldoradon, jonka vertaista ei Aleksander v. Humboldtkaan sano nähneensä, vaikka hän siellä matkusteli satoja vuosia valloituksen perästä, jolloin näitä maisemia jo aikoja sitten oli kohdannut hävityksen kauhistus. Siinä kohtasi paljon kokeneiden seikkailijain silmiä viehättävästi vaihdellen vedet, metsät ja viljelysmaat, valkohohteiset kaupungit ja kalveiset kukkulat; sanalla sanoen, tuo tavaton panoraama melkein pyörrytti ja silmiä huikasi. Heidän jalkojensa juurella rehenteli uhkeita tammi-, pinia- ja seeteri-metsiä; loitompana lainehti viljavainioita, vaihdellen muhkeiden maguey-istutusten, hedelmä- ja kukkatarhojen kanssa. Maiseman keskeltä välkähtivät järvet, joiden rantoja elähytti kaupungit ja kauppalat, ja tuolla vuoriselänteiden jättiläisharjujen edustalla kohosi, kuni indialainen keisarinna helmikruunuineen, loistava pääkaupunki Tenochtitlan valkoisine tornineen ja pyramiidi-temppeleineen, kuuluisa "Aztekien Venetia." Kohoten korkealle kaikkein läheisten rakennusten yli huomattiin selvästi Chapoltepek'in kukkula, keisarin maalais-asunto, jota varjokkaat seeteri-ryhmät ympäröitsivät. Kaukana sinisen järven toisella puolen, tuuheiden lehtipuiden piilosta, pilkisteli esiin muuan kimaltava piste, toinen pääkaupunki, Tezkuko, ja vieläkin kauvempana tuo tummanvärinen porfyrivyö, joka ympäröitsee laaksoa ikäänkuin rikkaana juotoksena, jonka luonto on määrännyt kauniimmalle jalokivelleen. Näytelmä, jota Espanjalaiset siinä nautitsivat, lienee ollut senkaltainen, jota Mooses tervehti Neebon huipulta. Ilosta hurmautuneena huudahtivat rautarintaiset miehet liikutuksen ja kiitollisuuden vallassa: Katsos, tämä on luvattu maa!
Mutta Espanjalaiset lakkasivat pian ihmettelemästä luonnon loistoa, kun he tässä lumoavassa laaksossa tapasivat tunnusmerkkiä sivistyksestä ja kansan-pontevuudesta, joka himmensi kaikki mitä he tähän asti olivat nähneet. Asukkaiden taidollisuus ja kunto astui heidän silmiensä eteen joka haaralta. Mexikon yleinen viljelyskanta melkein pimensi heidän omansa.
Mutta miten päästä tuon kaiken rikkauden herroiksi? Tenochtitlanin laaksossa asui varmaankin miljoona, ehkäpä kaksikin miljoonaa ihmistä. Oliko pienen soturijoukon mahdollista kukistaa semmoista paljoutta? Arkamieliset pudistelivat päätänsä ja tahtoivat palata takaisin Villa rica'aan. Mutta uhkarohkea kenraali tiesi valaa heihin rohkeutta. Hän lausui:
— Kuinka saatattekaan ajatella väistymistä, kun nuo kultaiset portit ovat seppo selällään päästääkseen teidät sisään! —