Ja Cortezin kehoituksia säestivät retkikunnan urhoollisimmat miehet, jotka himosivat kultaa ja kunniaa yhtä kiihkeästi kuin hän itse.
Sotajoukko lähti liikkeelle keisarillista pääkaupunkia kohden. Vähitellen harvenivat metsät, viljelystilat tihenivät, ja siellä täällä tapasivat Espanjalaiset pieniä kyliä, joiden asukkaat heitä ystävällisesti tervehtivät. Ja kaikki valittivat Aztekien rasittavaa hallitusta — suureksi iloksi Cortezille.
Aztekien pääkaupungissa oli mahtava keisari Montezuma tullut yhä enemmän vakuutetuksi siitä, että kaukaiset vieraat olivat Quetzalkoatl'in jälkeläisiä. Mikäs muu neuvona siis kuin alistua lahjomattoman kohtalon valtaan? Montezuma päätti itse lähteä vieraitaan vastaan, lausuaksensa juhlalliset tervetuliaiset. Cortez'ille laitettiin siitä tieto.
Ja lokakuun 8 p:nä 1519 marssitti Cortez joukkonsa pitkän, liikkuvan sulkusillan yli, joka Tezkuko-järven poikki vei kaupunkiin. Espanjalaiset olivat juuri poikkeemaisillaan uuden maailman Venetian pääkadulle, kun loistava seurue tuli heitä vastaan. Siinä oli 4,000 ylhäistä Mexikolaista, jotka kulkivat Cortezin sotajoukon ohitse, tervehtien vieraita syvällä kunnioituksella. Mutta sitten tuli, loistavan hoviseuran ympäröimänä, Aztekien mahtava keisari itse, istuen kultaisessa, jalokivillä ja kiiltävillä höyhentöillä koristetussa, avonaisessa kantotuolissa, jonka yläpuolella neljä virkamiestä kannatti vihreistä höyhenistä taidollisesti kudottua päällystintä, samalla kun toisia kävi edeltä, kultaiset sauvat käsissä, antaen kansalle merkkiä kumartumaan maahan ja pitämään kasvot peitossa. Ankaraa hovitapaa noudattaen kävivät nämä virkamiehet avojaloin, silmät alaspäin ja hitaisilla askeleilla. Kulkueen tultua Espanjalaisten luo, astui Montezuma itse alas kantotuolista ja lähestyi Cortezia. Loistavaa päällystintä kannettiin yhä hänen yllänsä. Hän nojausi keveästi veljenpoikansa, Tezkukon ruhtinaan, ja veljensä käsivarsille. Tielle hänen edessään levitettiin mattoja, jott'ei keisarillinen jalka koskisi paljaasen maahan. Täll'aikaa muodostivat ylimykset aituuksen hänen molemmille puolilleen ja taaksensa, mutta alhaisempi rahvas lankesi polvilleen.
Keisari Montezuma oli silloin 40 vuoden paikoilla. Hänen ruumiinsa oli ko'okas ja solakka, ryhti arvokas ja kasvot vakavat, hiukset ja ohut parta mustat, iho hieman vaaleampi kuin hänen ruskeiden alamaistensa. Keisarillinen puku oli samassa loistavan komea ja soma. Tynkähihainen, ruumiisen kauniisti soveltuva liivitakki oli ylhäältä ja alhaalta reunustettu somatekoisilla särmäkkeillä. Leveä, monihelainen, suurisolkinen vyö, joka helmineen ja jalokivineen oli täydellinen taideteos, kannatti kultakahvaista miekkaa. Vyösoljesta kävi kumpaseenkin olkapäähän kultaiset ketjut; samaten takin yläreunasta, rinnoilla riippuen, kaksinkertaiset ketjut kainaloihin. Liivitakin alta näkyi leveähelmaiset, moniraitaiset polvihousut. Tämän puvun päällä oli, hartioilta miellyttävästi riippuen, syvälaskoksinen, höyhenillä kirjaeltu vaippa. Päässä piti keisari kruunun tapaista lakkia, jonka etupuolessa oli kaksinkertaisen kotkan kultainen kuva ja takana ylpeä höyhentöyhtö. Jalkoja suojeli varvikkaat, joiden anturat olivat kullasta. Vasemmassa kädessään piti hän lyhykäistä valtikkaa. Koko puku säteili helmistä ja jalokivistä.
Cortezia, joka oli astunut hevosen seljästä ja etevimpäin upseeriensa ja kauniin Marinan saattamana käynyt keisarille vastaan, tervehti tämä ruhtinaallisella pään-liikkeellä ja toivotti hänelle hyvät tulijaiset. Mutta surullinen katse kävi Montezuman silmistä, kun ne samassa hetkeksi kiintyivät siihen mieheen, jonka kohtalo oli määrännyt hänen valta-istuimensa kaatajaksi, — tuohon valkoiseen mieheen, jonka tuloa jumalat olivat ennustaneet. Cortez vastasi keisarin tervehdykseen kiittämällä niistä runsaista lahjoista, jotka tämä oli vieraille lähettänyt, ja ripusti hänen kaulaansa kiiltävän kristallikoristuksen, tehden samassa liikkeen ikääskuin tahtoisi hän syleillä Montezumaa, mutta tämän ystävyyden-osoituksen ehkäisivät molemmat ruhtinaat keisarin vieressä, koska se olisi ollut liian likentelevää heidän majesteetillista hallitsijaansa kohtaan. Niin päättyi tämä kohtaus kunniakkaasen, molemminpuoliseen tervehdykseen, ja keisari Montezuma astui jälleen kantotuoliinsa.
Keisarin veli jäi kuitenkin pienemmän seurueen kanssa Espanjalaisten luokse, saattaakseen heitä valmistettuun kortteriin. Täällä oli kuitenkin jo taas tervehtimässä Montezuma, joka vieraiden saavuttua sanoi jäähyväiset Cortezille, lausuen:
— Olette nyt omassa kodissanne, veljet. Levätkäät siis kaikista vaivoistanne. Syökäät, juokaat ja olkaatte iloiset, kunnes tulen takaisin. —
Espanjalaisille annettu kortteri oli lavea ryhmä kivirakennuksia, joita ympäröitsi torneilla varustettu kivimuuri. Montezuman isä oli siinä pitänyt asuntoaan. Rakennusryhmässä oli niin monta suojaa ja pihaa, että Espanjalaiset ja heidän 6,000:n miehinen indiaanilainen liittolaisjoukkonsa helposti siihen mahtui. Upseereille määrätyt salit olivat varustetut puuvillavaatteisilla tapeteilla, matoilla ja puutuoleilla, ja eri huoneustoissa tavattiin runsaasti ruokavaroja.
Tavallista varovaisuuttaan noudattaen, tutkiskeli Cortez heti hyvin tarkasti koko kortterin ja ryhtyi hankkeisin sotajoukkojensa turvaamiseksi, Tykistö asetettiin suojaamaan portteja, vahdit pantiin vartioimaan muureille, ja ankara sotakuri säädettiin. Estääksensä mahdollisia väkivaltaisuuksia sotamiesten puolelta kaupunkilaisia kohtaan, kielsi Cortez kuoleman uhalla sotilaitaan lähtemästä kortterin ulkopuolelle ilman luvatta. Mutta nämä varokeinot suoritettuaan salli hän miestensä käydä sen runsaan aterian kimppuun, joka oli heille varustettu. Sitten valmistauttiin taasen tervehtimään keisaria iltapäivällä, jolloin hän oli luvannut tulla.