Siinä ei enää vaikuttanut voittoa tykkien peloittava pauke eikä pyssyjen salaperäinen rätinä, vaan tappo tehtiin paljailla aseilla — miekalla ja peitsellä.
Seuraavana päivänä saapui Cortezin joukko Tlaskalalan alueelle. Ne Tlaskalaiset, jotka surma-enkeli oli säästänyt, heittäysivät kasvoilleen ja suutelivat äidillistä maata, jolle he eivät enää olleet toivoneet saavansa astua.
VIII. Quatemozin ja viimeinen ponnistus.
Huolimatta niistä kaikista onnettomuuksista, joihin valloittajien retkikunta oli joutunut, tervehtivät kelpo Tlaskalaiset heitä erinomattain hyväntahtoisesti, ja Cortez puolestaan lahjoitti vapaavallan suurelle neuvostolle jaettavaksi sen melkoisen sotasaaliin, joka oli jäänyt hänen käsiinsä Otumban tappotanterella.
Kovista rasituksista uupuneena vaipui Cortez tautivuoteelle, mutta siitäkin johti hän ja järjesti kaikki toimet. Kivut eivät masentaneet tämän karaistun miehen toiveita eikä hänen luottamustaan tulevaisuuteen. Kaksi laivaa lähetettiin Hispaniolaan ostamaan hevosia ja pestaamaan väkeä, ja soturien kylliksi levähdettyä antoi Cortez heidän tehdä partioretkiä Mexikon alueelle, pitääkseen väkeänsä työssä ja totuttaakseen sitä taasenkin voittoon. Tlaskalaisia harjoitettiin espanjalaisiin sotatemppuihin.
Niinikään perustettiin uusi uutismaa Tepeakilaisten alueelle, joka koski rajoillaan Tlaskalaan, — sittenkun Cortez useassa kahakassa oli kukistanut tämän heimokunnan ja viimein tehnyt liiton heidän kanssansa. Onnetar rupesi jälleen hymyilemään sankaria vastaan, ja Marinan hellän hoidon alaisena toipui hän vähitellen taudistaan. Aivan aavistamatta tuli lisäväkeä espanjalaisista siirtokunnista, jopa Kubastakin. Sikäläinen käskynhaltia, Velasquez, oli, näet, kahdella laivalla lähettänyt apuväkeä Narvaezille, jonka kohtaloa hän ei tuntenut, ja tämä apuväki meni arvelematta Cortezin puolelle. Vähää myöhemmin saapui Vera Cruziin muutamain espanjalaisten kauppiaiden evästämä, sotatarpeilla ja muonavaroilla lastattu laiva, jonka Cortez osti ja jonka miehistö meni hänen palvelukseensa. Viimein tuli toinen toisensa perästä kolme suurempaa laivaa, jotka Espanjan käskynhaltia Jamaika-saarella oli lähettänyt löytöretkelle. Nämä laivat toivat muassaan 17 hevosta ja 120 miestä jalkaväkeä kolmen katteinin johtamina. Cortezin maine oli jo levinnyt kaikkiin siirtokuntiin, ja katteinit tarjoutuivat hänen palvelukseensa.
Kuusi kuukautta siitä, kun hän oli palannut pois Mexikon valtakunnan pääkaupungista, komensi Cortez sotajoukkoa, jossa oli 600 miestä espanjalaista jalkaväkeä, 40 ratsumiestä ja 60,000 indiaania, enimmäkseen Tlaskalasta, miehuullisen Xikotenkatlen johdon alla. Näistä apujoukoista käytettiin monta tuhatta kuljettamaan niiden laivojen eri osia ja aineksia, jotka Martin Lopez tällä aikaa oli rakentanut Tlaskalassa ja jotka taasen olivat liitettävät kokoon Tezkuko-järven rannoilla, — sekä siirtokunnista saatujen tykkien kuljettamiseen. Uudelle matkalle otettiin mukaan 15 kanoonaa.
Ja siten varustettuna samosi valloittaja-joukko taas Aztekien alueelle ja saapui, kun saapuikin, kuusi päivää marssittuansa Tezkukon kaupunkiin, joka sijaitsi samannimisen järven rannalla, noin 3 maantiet. penikulmaa pääkaupungista. Sotapäällikkö päätti tehdä tuon paikan yritystensä lähtöpisteeksi ja liittää kokoon sotaprikit, jotka — 13 luvultaan — siis nyt täällä uudestaan pantiin teloille ja taklattiin euroopalaiseen tapaan.
Täll'aikaa laski Cortez valtansa alle suuret, järven ympärillä olevat kylät ja kaupungit, ja monta oivallista ottelua siinä kestettiin Mexikolaisten kanssa, jotka tappelivat kuin miehet, pitäen pontevasti puoltansa tyydyttämättömiä kuokkavieraitaan vastaan.
Mexikon valta-istuimella ei enää istunut mikään taika-uskoinen Montezuma pelkäämässä valkoisen Quetzalkoatlin jälkeläisiä, eikä Mexikon kansa enää hämmästynyt merentakaisia miehiä kuin vaaleita kummituksia, ja pelko oli kyllä ainakin kaukana Tenochtitlanin poikien povesta.