Huh! mikä hirviö tuo! Siinä istui Paavon kelkalla kauhean suuri mies, jolla oli ainakin puolen syllän pituinen parta. Pukunsa kiireestä kantapäähän oli: ilveksennahkainen lakki, karhunnahkaiset turkit, sudennahkaiset housut ja hirvennahkaiset kengät. Sauva oli hänellä kädessä, pitkä sauva. Se oli mies semmoinen, joka hallitsi vuoret kaikki ja joka asui niiden syvissä luolissa, ja sanottiin häntä Vuorenpeikoksi.
"Noh, vedäppäs nyt, poika!" sanoi Vuorenpeikko.
Paavo seisoi siinä vain kuin puusta pudonnut. Ei sanaakaan lähtenyt suustansa; niin oli peloissaan.
"Häh!" pilkkasi Vuorenpeikko, "miksi et vedä?"
Paavo parka purskahti itkuun. Mutta siinä istui Vuorenpeikko vain eikä ollut tietävinäänkään Paavon itkusta.
"Häh!" huudahti taas hetken perästä, "vedätkö? vai vedänkö minä?"
Nousi sitten kelkalta Peikko, heitti Paavon joulukuusen menemään ja paiskasi poika paran sen asemesta kelkalle.
"Entäs nyt mennään minun luokseni joulu-aattoa viettämään", illasteli Peikko; "ja istu sinä siivosti siinä vain, taikka saat, kun saatkin, selkäsaunan sauvastani."
"Älä vie minua", uskalsi Paavo viimein rukoilla.
"Suus' kiinni!" karjaisi Peikko vain.