"Pitääkö minun olla täällä?… Voi! Voi… Minä tahdon kotia… Hui, kuin täällä on kolkko!" voivotti Paavo.
"Kohta saat kumppanin", sanoi Peikko, meni erään suuren kaapin tykö, avasi sen, ja sieltä tulla tepsutteli pieni tyttö, Paavoakin vielä pienempi.
"Tässä on sinulla nyt kumppani", sanoi Vuorenpeikko ja talutti tyttösen Paavon viereen, ja meni sitten Peikko ulos, jättäen lapset kahden kesken.
"Kuka tuo hirveä mies on?" kysyi Paavo, Peikon mentyä, tytöltä.
"Voi, poika poloinen, mihinkä olet joutunut!" vastasi tyttö; "tiedätkö, että olet Vuorenpeikon luolassa?… Voi kauheaa!" Kyyneleet tippuivat tytön silmistä.
"Vai onko se Vuorenpeikko!" kummasteli Paavo; "kyllä olen hänestä kuullut puhuttavan. Onko se tosi, että hän paistaa pieniä poikia ja tyttöjä ja syö ne suuhunsa? Voi kauheaa, jos niin olisi!"
"Niin on", itki tyttö, "voi kauheaa!"
"Voi kauheaa! voi kauheaa!" huusivat molemmat.
"Pois täältä pian!" huudahti yht'äkkiä Paavo rohkealla katsannolla.
"Ei, emme me pääse mihinkään", lausui tyttö; "minä olen ollut täällä jo monta päivää enkä pääse pois. Voi! Voi!… Mutta tiedätkö, kuka minä olen?" keskeytti tyttö voivotuksensa.