"En tiedä; mistä minä sen tietäisin?" sanoi Paavo.
"Minun nimeni on Lilli ja minä olen Keisarin tytär."
"Hoho! Keisarin tytär!" kummeksi Paavo, katsoen tyttöä suurin silmin; "vai niin, vai Keisarin tytär! No, eipä nyt kummempaa! Kyllä, näet, minä sen Keisarin hyvin tunnen. Olimmehan minä ja Liisa siellä hänen hovissaan kesällä kerran. Missäs sinä silloin olit?"
"Vai oletko sinä sama poika, joka sisarensa kanssa oli ollut isäni hovissa kesällä? Se isäni Kotkahan teidät sinne toi. Kyllä on isäni teistä puhunut… Vai sama poika sinä olet. Paavohan on nimesikin?"
"Niin, niin, se sama Paavo minä olen. Mutta eipä sinua silloin näkynytkään siellä hovissa."
"Ei, minä olin silloin", vastasi Lilli, "toisen Keisarin hovissa kestissä hänen lapsensa luona."
"Mutta miten on tuo Vuorenpeikko sinun kynsiinsä saanut?" kysyi Paavo.
Lilli puhui:
"Minä olin lumilinnassa, joka on isäni kartanolla. Olin lähtenyt sinne itse päästäni, kun isä ja äiti olivat poissa, ja silloin tuli tuo Peikko paholainen ja vei minut."
"Minä menin omin luvin metsään, minäkin", tuumasi Paavo itseksensä. "Mutta mitä sinä tuolla kaapissa teit?" kysyi hän kovaa.