"Siellä on Vuorenpeikko pitänyt minun salpattuna. Siellä on pilkkoisen pimeä. Ja nyt, kun otti äsken minut sieltä, uhkasi Peikko paistaa minut joulupaistiksi itselleen", puhui Lilli itkussa silmin.
"Älä itke, Lilli raukka. Hän ei saa sinua paistaa eikä minua liioin, sen takaa Paavo. Pois täältä, ja heti paikalla!" puhui Paavo rohkeana.
Meni sitten, kun menikin, uljaasti ovelle, josta oli nähnyt Peikon menevän ulos, avatakseen sitä.
Mutta ovi oli lukittu. Koetti kyllä Paavo kaikin voimin sysätä ovea saranoiltaan, mutta mitäs siinä semmoisen nallikan voimat, kuin Paavon, mihinkään olisivat riittäneet.
Ovi ei ollut tietävinänsäkään Paavon survauksista.
"Ei aukene", sanoi huoaten Paavo ja palasi takaisin Lillin luo. "Mutta odotetaan kunnes Peikko palajaa; tottahan tässä nyt joku neuvoksi tulee."
"Ei, kyllä meillä nyt on kuolema käsissä", valitti Lilli riepu. "Mitä sinä voisit meitä auttaa! Kyllä hän meidät ainakin paistaa ja syö, Vuorenpeikko paholainen."
"Jäi tänne kissa hänen paistettavakseen!" sanoi Paavo ja oli taasen menemäisillään ovea kohti, kun tämä samassa aukeni ja Peikko astui sisään. Paavo hämmästyi hieman, mutta nousi pian päähänsä keino, jota päätti käyttää.
"Aiotko sinä paistaa meidät?" kysyi Peikolta Paavo.
"Se on tietty!" mumisi Peikko.