"Vai Joulupukki! no ei sitten hätää. Ethän sinä meille pahaa tee", sanoi Paavo.
"En ollenkaan!" vakuutti Joulupukki; "minä vien teidät kotianne kumpasenkin. Tulkaa turkkiini tänne!"
"Älä jätä kelkkaani", sanoi Paavo, kun Joulupukki jo oli avannut turkkinsa ja sovitellut lapset sinne lämpimään.
"Älä ole milläsikään kelkasta", vastasi Pukki, "minä takaan, että saat joululahjaksi paremman kelkan." Lähti sitten Pukki, lapset kainalossa, matkaan kohti Lillin kotoa, kartanoa Keisarin.
"Onko teillä vilu?" kysyi kulkeissaan tuon tuostakin lapsilta.
"Ei ollenkaan! Täällä on niin lämmin", vastasivat turkista lapset. Eikä siinä nyt pitkää aikaa Joulupukilta mennyt perille päästäkseen, pitkät jalat kun pitkiä askeleita tekivät.
Pian oltiin Lillin kodissa. Täällä juur paraikaa istuivat Keisari ja Keisarinna, viettäen joulu-aattoiltaa neitineinsä ja herroinensa hovin. Oli siellä iloa, syötiin, juotiin ja joululahjoja joka haaralle annettiin.
"Mitäs mieluisammin tahtoisit joululahjaksi?" kysyi Keisari puolisoltaan.
"Kyllähän sen tiedät, herra Keisari", vastasi Keisarinna surusilmin, "että Vuorenpeikon viemä tyttäreni, pikkuinen Lillini, olisi minulle kallihin lahja."
"Niin, se Vuorenpeikko", sanoi Keisari, "se nyt on vasta hirviö hävytön, kun tyttäreni on vienyt. Eikä hänelle voi mitään. Ei saa hänen asumapaikastaan tietoa."