Ensimäinen Luku.
Antti ja Anni olivat töllin lapsia, Samalla ijällä olivat he molemmat. Kaksoislapset olivat. Sinun ijälläsi olivat, nuori notkuva lukijani. Heidän vanhempansa eivät olleet juuri rikkaan rikkahia eikä köyhän köyhiä. Aikaan tulivat tölliläiset. "No, meneepä tuo", oli isä-ukolla tapana sanoa, kun kysyttiin, mitenkä töllissä aikaa eletään.
Mutta näin alkaa nyt itse satu: Kesäpäivä oli loppumaisillaan, niin sen saneltavaksi kuulin, aurinko laskemaisillaan, maillehensa menemässään tuo paistava päivän pyörä. Antti ja Anni istuivat töllin portailla, auringon laskua katsellen, tuota ihanata ihmetellen.
"Missähän tuo aurinko öisin piileskelee?" kysäsi Anni veljeltään.
"Enpä tuota tiedä", vastasi Antti, "minne mennee makuulle tuolla metsän toisella puolen."
"Olisipa sopiva tietää", arveli Anni, "mitäs jos mentäis katsomaan?"
"No, ei se niin hullua olisi", tuumasi Anttikin, "eihän tuonne pitkä ole."
"Mennäänkö?" kysyi Anni.
"Mennäänkö?" kysyi Anttikin.
"Mennään!"