"Mitä on tapahtunut?" huudahti hän ulkosalissa.
Kuningatar aukaisi Annin ja Antin kamarin-oven, katsoi surullisena saliin, jossa hänen puolisonsa oli, ja lausui:
"Meidän alamaisemme ovat tehneet kapinan ja menneet pois koko kääpiökodista."
"Mitä? mitä te sanotte, puolisoni?"
"Juuri kun te varmaankin makasitte sikeimmässä unessanne", vastasi kuningatar, "tulivat he minun luokseni ja uhkasivat mennä pois, jos eivät nämä vieraat ottaisi jäädäksensä tänne."
"Vai niin! jo ymmärrän, jo ymmärrän!" sanoi kuningas, näyttäen hyvin mietiskelevältä.
"Mitenkä semmoinen hupsu tuuma voi nousta heidän päähänsä, herra kuningas?" kysyi Antti.
"Se on semmoinen seikka", vastasi kuningas, "että minun alamaiseni todellakin ovat vähäsen hupsuja. Kun he näkivät teidät täällä ja tunsivat teitä ihmislapsiksi, pelkäsivät he, että te, kun lähdette täältä pois ja tulette kotiinne, puhutte ihmisille siellä maanpäällä, mitä täällä olette nähneet, jonka perästä, niin he pelkäävät, ihmiset tulevat ja hävittävät koko kääpiökodin."
"Vai niin, vai niin", lausui kuningatar. "Jo nyt tajuan minäkin. Mikä on tehtävä nyt?"
Anni ja Antti tuumasivat vain miten pääsisivät koko kääpiökodista pois.