Nyt kesä kulta vallitsee Ja nurmet vihannoivat. Nyt linnut puissa laulelee Ja paimen-pillit soivat.
Nyt tuoksuavat kukkaset Jo kankahilla, soilla. Ja posket onpi punaiset Jo mäen mansikoilla.
Nyt kaikki uudet kasvot saa Ja pienet lapsukaiset- Kin ruusupäisnä ruskottaa Kuin maalla mansikkaiset.
Kuin hauska silloin lapsien On mansikassa olla! Saa poimien ja maistellen He käydä nurmikolla.
Lassin ja Mustin matkustus Amerikaan.
Ensimäinen luku.
Oli kerran pikku poika, jonka nimi oli Lassi. Hänen vanhempansa olivat kuolleet, eikä ollut hänellä sisaruksiakaan eikä liioin yhtä ainoatakaan sukulaista maailmassa. Aivan yksin oli Lassi parka. Mihin siis olisi joutunut poika kovassa köyhyydessään, jos ei hänellä ainoana perintönä vanhemmiltaan olisi ollut vanha uskollinen koira, Musti nimeltä. Tästä koirasta Lassi kovasti piti, ja Musti hänestä. Kovin oltiin köyhiä vain. No, mikä muu neuvona kuin keppi käteen ja mieron tielle. Lähtivät siis Lassi ja Musti käymään tallustelemaan pitkin maantietä. Hetken aikaa käveltyänsä tulivat pienelle joelle, jonka yli ei sattunut viemään siltaa. Lieneekö tulva vienyt, vai kuinka, sitä en tiedä. Miten päästä poikki? Lassi ei osannut uida, mutta Musti osasi. Sen tiesi Lassi, ja sentähden istui hän Mustin selkään ja käski uida toiselle puolen. Musti totteli ja hyppäsi veteen, Lassi selässä. Kastui siinä Lassilta housut, mutta "kyllä kesä kuivaa", tuumasi hän. No niin, mutta pari, kolme syltää uituansa seisahtui yht'äkkiä Musti kuni naulattuna.
"No, mitä nyt?" huudahti Lassi.
Mutta Musti ei osannut puhua eikä siis vastannut mitään. Ravisteli päätänsä kovasti vain eikä liikahtanut paikaltakaan. "No, mutta Musti kulta, eihän meidän tähän sovi jäädä; — koe parastasi."
Ei tuumaamistakaan. Siinä seisoi Musti. Viimein Lassi rupesi pelkäämään, että pitikö heidän nyt ijäksi päiväksi jäädä tähän kiinni keskelle jokea? Mutta ei toki vielä niin suurta hätää ollut. Oli, näet, Mustin jalat tarttuneet kiinni joen pohjaan saveen, joka oli hyvin kovaa, niin ett'ei siitä ollut helppo päästä. Joki olikin matala vain, ja kun Lassi pisti kepillään veteen, tarttui sekin pohjaan.