"Ymmärrätkö, Musti, mitä hän sanoo?" kysyi Lassi koiraltaan.
Musti ei ymmärtänyt, mutta sattuipa niin onnellisesti, että väkijoukosta tuli eräs merimies, joka ymmärsi Lassinkin kieltä, ja hän selitti, että Lassin tuli maksaa tullirahaa. Muuten muka ei päässyt sisään kaupunkiin.
"Vai rahaa? Sitä ei mulla ole eikä koskaan ole ollut enämman kuin viisikolmatta penniä. Mutta älkääppäs hätäilkö!" Muisti Lassi nyt helmitaskunsa. Se oli säilynyt — kummallista kyllä — ihan eheänä kaikkein vaarojen läpi, kiinni sitomattakin, ties miten lienee takertunut kiinni. Antoi Lassi nyt muutamia helmiä tuolle miehelle, sanoen:
"Kelpaako tämä?"
Mies nyykäytti hyvin iloisena päätään, laski Lassin ajamaan portista sisään; ja niin tulikin Lassi, istuen Mustin selässä, ajaa lötköttäen Amerikan pääkaupunkiin.
Täälläkös vasta ihmisiä kihisi! Mutta levollinen Lassi ei ollut millänsäkään. Katseli vain ihmisjoukkoa ja suuria rakennuksia molemmin puolin katuja. Ja kyllä siellä olikin katsomista, — sen arvaat. Lassi oli melkein unohtanut nälkänsä, mutta kun näki pakarikyltin, johon suuri rinkilä oli maalattu, tunsi nälkää taas — ja meni sisään puotiin. Aukaisi helmitaskunsa siinä sitten, pani pari helmeä tiskille ja sai, kun saikin, kaksi oikein suurta rinkilää. Toisen pani kahtia, syödäkseen itse siitä toisen puolen ja antaakseen toisen Mustille. Syötiin siinä vatsan täydeltä sitten. Toisen rinkilän Lassi ripusti Mustin kaulaan, — ja niin lähdettiin kävelemään kaupungin katuja.
"Nuo helmet ovat oivallista rahaa", tuumasi Lassi ja oikeassa olikin.
Viides luku.
Rupesi, näet, elelemään Lassi nyt tässä Amerikan pääkaupungissa, ja hätäkös oli elää, kun rahoja oli yltäkyllin. Yhden helmen antoi Lassi vain, yhden pienen pikkaraisen helmen, kun mieli jotakin teki. Semmoista rahaa ei löytynyt koko maailmassa. Se oli kaikkein kalliinta kivi-ainesta, mitä vielä koskaan on olemassa ollut. Ja Lassin taskussa oli helmiä vielä sadottain, tuhansittain. Ne olivat, näet, hyvin pieniä, niin pieniä, että niitä tuskin yksitellen näki.
No, oleskeli nyt Lassi vain aikojansa, eläen helmillänsä ja katsellen Amerikan elämää. Eli, eli siellä monta vuotta, kunnes oli jo melkein täys-ikäinen. Oppi vähitellen puhumaan Amerikan kieltäkin, että toimeen tuli. Huvituksenaan käytti hän tavallisesti onkimista, ja melkein aina nähtiin hän kävelevän onki olalla. Musti käydä tallusteli tavallisesti perästä.