Sattui siellä sitten kerran, että keisari kuoli, ja uusi piti saataman. Eräässä hirveän suuressa salissa keisarin-vaalia pidettiin. Kaksi herraa keskenänsä riitelivät, kumpiko piti hallitsijaksi päästä. He olivat hyvin rikkaita ja jakelivat ympärilleen rahaa, jotta väkijoukko jommankumman heistä valitsisi. Mutta tora yltyi vain yhä, toinen huusi yhtä, toinen toista. Molemmat herrat seisoivat yksi kumpaisellakin pöydällä ja ottivat väestöltä vastaan lippuja, joihin heidän nimensä olivat kirjoitetut. Se, ken enämmän lippuja saisi, se pääsisi keisariksi. Ja siinä väkitungossa oli niitä vaikea joka haaralta perille saada. Huudettiin, huudettiin vain, että seinät tärisivät.
Sattui nyt Lassikin tulemaan sinne. Astui sisään onki olalla ja katseli tuota melua hetken aikaa. Juolahti sitten siinä Lassin päähän, että sopisi hänenkin muka kokea pyrkiä keisariksi.
Nousi siis Lassikin puolestansa eräälle pöydälle ja piti seuraavan puheen:
"Kuulkaa, hyvät ihmiset, koska nuo herrat eivät sovi keisarin-virasta, niin parasta, annatte sen minulle."
Asetti sitten kalliita helmiään onkeensa ja rupesi onkimaan vaalilippuja. Ja äläppäs ollakkaan! Ihmiset ottivat oikein kilvalta onkeen, ja Lassi nakkeli lippuja pöydälleen tuhansittain. Näissä löytyi tietysti Lassin nimi.
Ja sillä tapaa pääsi Lassi Amerikan keisariksi. Toiset herrat saivat pitkän nokan.
Tarjottiin sittemmin Lassille vielä jos jonkinlaista apua valtakunnan hallitsemista varten, ja kovasti huudettiin, että hänellä ainakin piti oleman yksi auttaja, jota pääministeriksi sanotaan. Toinen toisensa perästä kiusasi Lassia kerjäämällä tuota virkaa, ja jo siitä viimein syntyi tappelukin. Mutta lopulta Lassi suuttui ja sanoi:
"Koska se, joka toimen saisi, varmaan tulisi saamaan kovin paljon kadehtijoita ja vihamiehiä, niin otan minä siihen virkaan uskollisen Mustini."
Niin tekikin Lassi, ja joka ei sitä usko käyköön Amerikaan katsomaan.
Kolme syyskuun iltaa.