Pikku-Matin marjamatka.
Kolmevuotiaana Pikkn-Matti Tuumasi jo kerran marjahan. Pilvi pimeä ja kolkko katti Pojan yllä koko taivahan.
Toimekasna Matti matkallensa Lähti vain jo, koppa kädessään. Marjoja hän sanoi saadaksensa Yltä kyllin ylpeydessään.
Vaan jo pilvi puhkesi ja kaati Rakehia Matin koppahan, Matin, itsen aivan märäks' laati. Marjahankos moisen nallikan!
Itkein, kirkuen jo kotiansa Matti juoksi varsin joutusaan. Siskot kaikki hänen kopastansa Pilapäällä marjat poimimaan!
Jopa muutamia poimivitten Rakehia tarttui kämmösiin. — Ha! Ha! Ha! Ja vielä kauvan sitten Matin marjasia naurettiin.
Jukka ja kukka.
Kasvoi kerran pienessä puutarhassa ihmeen kaunis kukka. Et ole koskaan semmoista nähnyt. Vahva oli sen varsi ja summattoman suuri sen kruunu. Kullankeltaiset olivat kruunun-lehdet ja hopealta hohtivat heteet.
Mutta korkealla keikkui kukka tuon vahvan varren päässä. Jukka, puutarhurin pienoinen poika, oli kauvan sitä katsellut eikä koskaan päässyt sitä sisältä silmäilemään.
Kerran kuitenkin päätti hän kiivetä ylös sinne, ja oli hän sitä tehdäkseen kauvan opetellut silpomaan. Kun siis eräänä iltana aurinko oli mailleen mennä, kasteli Jukka kätensä ja rupesi kiipeemään kukan kruunulle. Kovasti kysyttiin hänen voimiansa, mutta voitti hän viimein.