"Tahdotko kukan kuninkaaksi ruveta?"
"Kotona odottaa isä ja äiti", Jukka epäsi.
"Täällä saat ijäti mettä juoda; tänne jää."
"Hetkeksi tahdon jäädä."
"Kuninkaakseni?"
"Kuninkaaksesi."
Samassa tulla hiiviskeli hiljainen tuuli, iltatuulen viimeinen viima. Kukka keikkui hiljaa. Sen kruunun-lehdet rupesivat vähitellen sulkeumaan. Olethan nähnyt kukkasia, jotka yöksi kruununsa sulkevat? Pian pimeni tämän tähden pienoisten asunto. Kuin kätkyttä tuuditteli kukkaa tuuli, ja kotvasen kuluttua kävivätkin kuningasparin silmäkannet kiinni. Umpeen oli koko kukan kruunukin mennyt. Pilkkoisen pimeä oli sisässä siellä.
Mutta auringon noustessa aukeni taas vähitellen kukka. Viirin latvasta lauloi ensin kiurunen herttaisen laulun. Sitten heräsivät mehiläiset ja alkoivat suloista suhinaan. Ja jo lähtivät perhosetkin liikkeelle.
Ihana oli aamu kukan kruunussa.
Heräsi nyt kuningatarkin, heräsi hänen kuninkaansa, Jukka.