"Jäätkö tänne ainiaaksi?" kysyi kuningatar.
"Kotona kaipaa isä ja äiti", Jukka epäsi, "täytyy heiltä lupa kysyä."
"Niin tee ja tule sitten tänne."
Otti nyt lehtikauhallaan taasen kuningatar lähteestä mettä ja tarjosi kuninkaallensa. Ja Jukka joi.
"Hyvästi, hyvä kuningattareni!" sanoi hän sitten ja ojensi kättä.
"Hyvästi, kallis kuninkaani!" lausui kuningatar ja painoi suloisen suudelman hänen huulillensa.
Auttoi sitten armias kuningatar pojan yli kukan kruunun laidan. Ja Jukka kiipesi alas sen vartta, niinkuin oli noussutkin.
Kovasti oli häntä kaivattu kotona. Vaikeroinneet olivat isä ja äiti. Ei ollut heidän silmiänsä uni ummistanut. Mutta anteeksi annettiin pienelle lemmikille. Kertoi Jukka kukan kruunusta ja kuningattaresta. Ja hartaasti kuultelivat vanhemmatkin kertomusta. Mutta lopulta pyysi Jukka luvan saada ruveta kukan kuninkaaksi.
"Kun suureksi tulet", vastasivat vanhemmat.
Ja vielä odottaa kuningatar vierastansa, odottaa kuningastaan. Siihen loppuukin satuni. Yhden yön oli Jukka kuninkaana ollut.