Tähti opastaa pikku poikaa kotiin.
Loisti tähti taivahalla, Tähti tuikkivainen. Kulki poika kankahalla, Poika pikkarainen.
Eipä tietä tietänynnä Poika pikkarainen. Yksin oli poika, ynnä Tähti tuikkivainen.
— Tule tänne — tähti virkki, Tähti tuikkivainen. Poika kulki, tähteen tirkki, Poika pikkarainen.
Kulki, saapui kotiansa Poika pikkarainen. Kiitti tähti taivoansa, Tähti tuikkivainen.
Miten kerjäläistyttö tuli kaukaiseen kaupunkiin.
Helteisesti paistoi kesäkuun päivä. Pieni kerjäläistyttö raukka käveli maantietä kaupunkiin ja oli väsyksissään ylen. Eikä tuntenut hän matkan pituutta. Tavattoman pitkä taival!
Nälkä lähestyi tyttöä, köyhien kovasydäminen vieras. Monta kertaa oli se häntä ennenkin katsomassa käynyt, mutta ei koskaan niin tuimana kuin tänään. Viimein vaipui tyttö tien viereen, viheriään ruohostoon. — Oi, hyvä Jumala taivaassa, lähetä Uni minua auttamaan, — tyttö rukoili, — lähetä Uni silmäni ummistamaan, niin ei näännytä minua Nälkä.
Lähestyi vähitellen Uni. Ja Uni on Nälän vihollinen. Taistelivat nyt Nälkä ja Uni tytöstä ja kova oli heidän kamppailunsa.
Mutta tytön ympärillä lentivät leikitellen pienoiset perhoset, tuoksuivat kauniit kukat ja lauloivat lintuset. Nämä auttoivat Unta taistelussa. Jo nukkui tyttö. Ei hän tuntenut enää Nälän nuivuutta.