— Se oli ikävä se lausui Korvenkaakki — olisi ollut hupaista saada matkakumppali. —
Miesten näin keskustellessa, tulivat Hannu ja Heikkikin viimein ulos tuvasta. Seisoivat rappusilla ja kummastelivat tuota kauhean suurta miestä.
Huomattuansa heidät, ehdoitteli Korvenkaakki, että muka he rupeisivat hänelle matkakumppaneiksi. Iisakki isää tämä tuuma ensimmältä vähän arvelutti, mutta kun Korvenkaakki näytti olevan hyvänsuopea, vakava mies ja vielä päälle päätteeksi lupasi hyvän tekijäpalkan saappaista, Iisakki viimein suostui.
Sitten meni Korvenkaakki hyvittelemään Hannua ja Heikkiä, joita ensin hyvin kamoitti hänen hirveä suuruutensa; mutta hekin tutustuivat häneen pian ja lupasivat viimein ruveta hänelle matkatoveriksi.
Toinen luku.
Korvenkaakki toverineen joutuu sotaan.
Korvenkaakki oli matkakumppanuudesta hyvin iloinen. Lupasi näyttää Hannulle ja Heikille kaikellaisia kummia, joita muka ulkomailla saisivat nähdä, kuuhan puolestansa lapset häntä huvittelisivat kaikellaisilla tepposilla, mitä vain tiesivät keksiä.
Pisti nyt Korvenkaakki lapset liivin taskuihinsa, yhden kumpaseenkin, ja käski heidän panna levolle yöksi. Huomen aamulla oltaisiin jo Italian maan pääkaupungissa, jossa suurustettaisiin.
Liivintaskut olivat, niinkuin saatatte arvata, pienokaisille kylliksi tilavat makuusijat. Ja koska oli makuu-aika nyt, panivatkin kohta maata.
Korvenkaakki lähti käymään — ja hui! ui! hui! mitä askeleita hän teki! Semmoista kyytiä ei mene rautatie-juna eikä höyrylaiva. Vähän aikaa katselivat ympärilleen taskuista Hannu ja Heikki, miten virstantolpat vilisivät sivutse vain, kun Korvenkaakki kulki. Arvaatte, että he istuivat joteskin korkealla, ja aika lailla huimasi heidän päätänsä ensimmältä, mutta pian tottuivat toki asemahansa.