Ja niin lienee ollutkin, sillä ei Nalle mitään pahaa tehnyt. Korvenkaakki oli hyvä uimaan, ja kahdessa tunnissa souteli hän Välimeren yli. Ja niin tultiin, jättiläisen nauraessa ja karhun tanssiessa hänen vatsallaan, Afrikan rantaan.
Viides luku.
Tapaukset Afrikassa.
Korvenkaakki astui maalle. Märkänä hän oli hyvin, mutta Afrikan kuuma kesä pian kuivasi.
Afrikan rannalla oli eräs kaupunki, jossa löytyi ranskalaista sotaväkeä, sillä Ranskalaiset sotivat kaikkialla maan päällä.
Tätä kaupunkia kohtaan astui nyt Korvenkaakki. Kun sotamiehet näkivät hänen tulevan, peljästyivät he hirveästi kauheaa miestä ja rupesivat häntä ampumaan kanoonilla. Mutta jättiläinen torjui taas kuulia päältään kuin lumipalloja vain ja astui ihan Ranskalaisten keskelle.
Nyt tarttui eräs sotamies miekkaansa ja pisti sillä Korvenkaakkia takaapäin hartioihin.
— Kuka pistelee minua neulalla? — sanoi suuttuen jättiläinen. Huomasi sitten pistävän sotamiehen, asetti hänen siivosti kämmenelleen ja näppäsi häntä sormillaan, jotta mies parka lensi puoli virstaa ulos kaupungista.
Tästä suuttuivat kovasti Ranskalaiset ja rupesivat hirveän suurella tykillä pommittamaan Korvenkaakkia. Mutta tämä astui tykin luo, sieppasi sen käsiinsä, nosti olallensa ja rupesi pötkimään tiehensä, pistettyään vielä puoli tusinaa maalla makaavia tykinkuulia takin-taskuihinsa ja kaksi ruutisäkkiä housun-taskuihin. Niin hän lähti tiehensä, pojat yhä taskuissa.
Mutta karhu? miten oli sen käynyt. Se oli kohta, Korvenkaakin noustua maalle, kiivennyt hänen toiselle olalleen ja nyt koko ajan istunut siinä siivosti kuin kissa.