On olkikattoinen tölli Kaiteella kankahan, Ja Halli, Hilli ja Hölli Nähdään sit' asuvan.
He varsin vikkelät veikot Onpi ja, katsokaa, Myös herrankaltaiset keikot. Eipä nyt hullumpaa!
Heikki, Hilma ja Halli.
Halli haukkui ja hampaitansa Näytti nuivasti Heikillen; Heikki huima hän ruoskallansa Koppoi Hallia korvillen. Halli silmittömäksi suuttui, Heti hampahin Heikkiin puuttui, Puri pahasti, ja — ai! ai! — Heikki sormehen haavan sai.
Halli haukkui ja hampaitansa Näytti nuivasti Hilmallen; Hilma hiljainen sormillansa Pyyhki karvoja koirasen. Halli nuolasi mielissänsä Kättä Hilmasen kielellänsä. Siinä Hilmalla haavanen, Halli nuoli ja — poisti sen.
Ahtolan häät.
Oli kerran poika piippo, Antti nimeltänsä. Saara serkku, tyttö töppö, Oli ystävänsä.
Antti asui Anttilassa, Järven tällä puolla, Saara taasen Saarelassa, Tuolla puolen tuolla.
Ikävystyi aikojansa Pikku Antti kerran: Mieli teki serkkuansa Nähdä nuoren herran.
Oli hällä kämmenessä Uusi sorapilli. Vinkui sillä kävellessä Niinkuin kissa-killi.