Kun se monesti
Kukkuu sulosti,
Wanhus riemuu sille;
Mutta neitonen
Lausuu huoaten:
"Terve kyöpelille!"
Kerran kukahtaa,
Silloin neito saa
Riemun rintahansa;
Mutta harmaapää
Polvens nöyristää,
Oottaa hautoansa.
(Maiden ja Merien takaa 1866).
Kevätlaulu.
(Unsre Wiesen grünen wieder.)
Niitty jälleen vihannoipi,
Nurmi kukkii tuoksuen,
Peipon riemusävel soipi,
Leivo lentää laulellen,
Metsä muuttuu ihanaksi,
Lemmen ääni kaikuvi,
Paimen yltyy rohkeemmaksi,
Neitonen on hellempi.
Kevät kukkaa verhoileepi
Lehtisillä hienoilla,
Wuokon terän valkaiseepi
Hopealla kirkkaalla,
Lehdistänsä kohouupi
Kielokainen tuoksuen,
Koristeeksi valmistuupi
Wiattoman rinnallen.
Nuokkuileepi varrellansa
Esikoinen kultainen,
Kuusain kiertää oksiansa
Suojaa suoden rakkaillen;
Lämmin ilma kuiskuttaapi
Meille lemmen äänellä,
Kevään sulo vaikuttaapi
Tuntehia syömessä!
(Maiden ja Merien takaa 1865).
Tietymättömäin sepittämiä runoelmia.