Wielä koitti kerran
Sinisiiven kanssa;
Perhokin painollansa
Woitti pienen herjän!
Hän liekkui vaakapuulla
Ja nauroi, sormi suulla.
(Sanansaattajassa 1833).
Laurin saalis.
Kerran kysyi Kyprialta,
Hengeltä hempeyden,
Erospa emoltansa:
"Saisinko ma kerran käydä
Pohjan kansat katsomassa,
Millä lailla miehet siellä
Sekä emännät elävät?"
Äiti ääntääpi hänelle:
"Pakkanen paahtaapi,
Poikani, Pohjan mailla,
Siellä jääksi jähmettyisit.
Jahka kevät kerkiääpi,
Joudat mennä joutsenien
Johtomiesnä juonen kanssa."
Alkoi päivä Afrikassa
Waivata varilla;
Lähestyi Lämpölässä
Matkalinnun majan muutto.
Läksi joukko joutsenia,
Joiden kanssa kaitsijaksi
Lapsen laittoi äiti kaunis.
Evästetty emältänsä
Hemmuilla, heluilla,
Wyötetty suosinvyöllä,
Tuli poika Pohjan maille.
Tahtoi siellä talvellakin,
Wilullakin viekastella,
Mutkaellen muotoansa.
Oli Lauri laitellunna
Lankoja laduille,
Risuihin rihmaksia,
Oli pannut pajatsimet
Waskisihin valjaisihin,
Oli raidat raudoitellut,
Kultaellut kuusamikot.
Charis kyyrymöisillänsä
Puikkiipi puistossa;
Kuristi kurelanka,
Siirsi surma silmukkansa
Pienen herjan hengen päälle,
Että luuli lumiseksi
Jänöksi jähmettyvänsä.
Kurkku kurjalla kähisi:
"Kypria, kylmästä
Avita armotointa!
Neittä kolme neuvo tänne
Poloiselle Pohjan maalle!
Charis kaunoinen pelasta
Karjalaisen kattilasta!"