Eipä mene mielestäni,
Eikä muistosta murene,
Armias ihana aika,
Jona lasna lauleskelin,
Pikku piikana visersin,
Ilolla ihanan linnun,
Leipojaisen leikitsevän
Tuolla pilvien povilla,
Wapahana, vaivatoinna.
Wapaa vaivoista sydämen
Tuudin ennen tuulen lailla,
Kiidätin kipunan lailla.
Lensin lehtenä lehossa,
Perhosena pyörtänöillä;
Mehun maistelin makean
Kukan kultaisen kupista,
Hopealta hohtavasta.
Murehille muukalaisna
Ilona istuin aholla,
Mehumiellä mättähällä,
Istuin kukkana kedolla,
Lempeästi leikitellen
Suloisten sisarten kanssa
Tyvenesti tuuditettu
Tuulen hengeltä tulevan
Metisestä manteresta.
Levon kuvana levolla
Nukuin nurmilinnun lailla;
Rauha rakkahin rakensi
Sijan sivuuni suloisen,
Eikä uhkannut uneni
Waivalla valkenevaisen
Päivän, pahoilla suruilla
Sydäntä nyt suitsuvaista.
Mikä nyt juoksi mieleheni?
Mikä aivooni osasi
Aivan ankara ajatus?
Mikä syttyi sydämeeni
Tuli ennen tuntematon?
Äitin mulle äännettyä:
"Jo nyt vuotta viisitoista
Kohta, pikku piikaseni,
Olet jättänyt jälelle!"
Nousi nousulla nisäini
Suitsu outo sydämeeni,
Huoli uusi huivin alle
Povehen pullistuvahan.
Niin on tukala tuvassa,
Mieli raskas manteressa,
Ei ole lehdossa lepoa,
Eikä onni oksapuiden
Asu mustan varjon alla.
Waiva vaivuttaa levolle,
Waiva vaivaapi uneni,
Uuden päivän paistehelle.
Tuolla syteevi sydämen
Peitetyissä pohjukoissa
Tuli toivon tuntematon
Tuli syteevi tukala,
Jot' en saata sammutella,
Enkä raski raiskaella.
Tuonne kiiruhtaa kivasti
Kaikki kieleni tarinat,
Yksinäni ollessani,
Tuonne aivoni ajatus,
Tuonne suosio sydämen
Toivon poluille pimeän,
Ahtahille aavistuksen,
Sydämelleni suruisten,
Sydämelleni suloisten.
(Topelius Wanh. run. II 1823).
Jaakop Heickell.
Syntynyt Saloisten kaupungissa 1779, oli kruununvoutina Torniossa, ja kuoli 1840. On kirjoittanut koko joukon runoelmia Oulun viikkosanomain ensimäisiin vuosikertoihin.