Jos häntä Piuvi-pelissä
Ei oikein mestarina pietty,
Niin syynä oli välissä:
Ei siitä silloin vielä tietty.
Jos oli orja taikka nainut,
Hän piti yhtä halpana,
Ja avioliiton parhaana
Sen, jost' ei totta tulla tainnut.
Se jolla halu hyvä lienee
Wiel' ylempiä oppimaan,
Se viisaan miehen sanat tiennee:
"On paras elää ollessaan!"
Hän pani kerran majassansa
Kuin muutkin maata terveenä,
Waan aamull', aivan kylmänä,
Hän nousi ylös kuoltuansa.
(Oulun W. sanomissa 1829).
Pietari Ticklén.
Eerikki Ticklén'in veli, syntynyt 1792, tuli yliopistoon 1811 maisteriksi 1823, opettajaksi Haminan kadettikouluun 1824, konrehtoriksi Ouluun 1825, kirkkoherraksi Östermarkkiin 1829, provastiksi 1836, Wesilahden kirkkoherraksi 1838, kuoli 1838. Hänen runoelmiansa löytyy Oulun Wiikkosanomain parissa ensimäisessä vuosikerrassa.
Laulajat.
"Tule kansa kuulemahan
Ennen kuulemattomia!
Minä sanelen sanoja,
Minä lauluja latelen,
Ett'et ole semmoisia
Kuullut ilmoisna ikänä.
Laulan lapset laulajiksi,
Laulan tyhmät tietäjiksi,
Laulan tulen pakkaseksi,
Pakkasen tulen väeksi,
Kivet halki kankahalla,
Poikki petäjät mäellä, —
Tule kansa kuulemahan
Ennen kuulemattomia!"
Tällä lailla laadullansa
Lauloi kerran laajaleuka,
Suurisuinen pöyhisteli.
Mitä miehiä nimeltä,
Oliko Ruotsin rohkioita,
Waiko Saksan sankareita,
Sit' en sano surmakseni.